Terapiapalvelu Typhan blogi

Blogini keskittyy paitsi terapiaan linkiittyviin aiheisiin, myös musiikkiin, elokuviin ja kulttuuriin. Tämä on foorumi myös vielä keskeneräisille ideoille (ethän lainaa tekstiä ilman lupaa, kiitos). Jos tekstit herättää ajatuksia niin kommentoi rohkeasti, mutta rakentavasti. (Teen väitöskirjaa, joten blogitekstien kirjoittelu on tauolla.) READ MORE FROM MY FB PAGE
Maanantai, Heinäkuu 29, 2019, 19:42 | Ei kommentteja »

This time only in english. This adventure to history is part of my topic when I'm doing doctoral thesis at the University of Jyväskylä. ⒸST

 (reading time 10 min for the native reader.)

Global forces behind the birth of the Psychiatric Hospital in Finland

Global forces have contributed to the treatment of psychiatric patients in Finland even before the institution of the psychiatric hospital was born. The first asylum, the Seili Hospital, was founded in the year 1622 in the Nauvo archipelago by the order of Gustav Adolf II, King of Sweden-Finland. The leprosariums and hospices (asylums) were founded when Finland was still part of Sweden. The term ”leprosarium” has its roots in the word “lepracy” (spital). (Achté 1974, 14). The Seili Asylum was funded by the church, and the state began to take care of the medical treatment. (Pylkkänen 2012, 14.) Instead of receiving proper treatment, lepracy patients, mentally ill patients and disabled patients were being shut away from the society, especially in the first era of the Seili asylum. The Seili Hospital continued to serve until 1962, when the patients were transferred to other places of treatment. According to some not so reliable sources the word ”ho/spital” could have some connotations to lepracy.

Suomen sota (The Finnish War in 1808-1809) is one of the most important stages of our country's history. The Finns were the target of the battle, and war was held in Finland's territory. However, all the important decisions in the war were made elsewhere. After the war Finland was an autonomous state in the Russian Empire (between 1809-1917). The new national administration gave a high priority to improving the quality of mental health care. The first Finnish Psychiatric Law was made in 1840, and it was one of the first of its kind in Europe. (Pylkkänen 2012, 14.)

Russian Emperor Nikolai I had decreed the law in 1840, and according to the law, the hospital was needed and it would define its own treatment, organization, administration, funding and property. Administrative board of the civil matters, under order of the Finnish senate, had already started the development and planning of the first actual hospital in 1835. Lapinlahti hospital was opened in Helsinki in the year 1841. When the hospital was finished, it involved a cell system, and was already outdated when compared to the newer trends in Europe (Achté 1974, 17–32.)

Was there any music in the Finnish hospitals in the early era?

These trends landed in Finland when the first doctors applied and received funding from the Russian Empire to go on field trips to other European countries. The first senior physician of Lapinlahti hospital was L.A. Fahlander (between 1841-1868). He made study trips to St. Petersburg (in the hospital of All that suffer ”Kaikkien kärsivien sairaala" in Finnish), Holland, France, Germany and England. From these journeys, he also brought from England to Finland a No-Restraint system (John Conolly 1787-1866) that removed constraint from the care of patients. This was part of the so-called "moral care”, initiated by, among others, Philippe Pinel in France and British William Tuke. Liberalization is also part of the long history of humanism. Later, however, constraints were reinstated in Finland. (Sariola & Ojanen 2000, 134.)

During these journeys, both Fahlander (Sarvilinna 1938, 255-261, Achté 1981) and a second senior physician A.Th.Saelan (1868-1904) witnessed the use of music in several hospitals. In the Illenau's hospital in Baden, Germany, patients were allowed to play music and for these purposes, both a music teacher and a conductor were hired for the hospital. The Meerenberg hospital in the Netherlands was also employing a no-restraint system, and this department also had a music teacher. At least once a month, the Meerenberg patients are reported to have given a big concert, and balls (dances) were also part of their amusements. In France, in the Sonnestein's asylum, there appears to have been patient concerts every two weeks already in the year 1811, and in Charenton hospital, music and dance were also part of the interaction between patients and staff.

The Evidence?

However, I have not found much evidence of music use in first few decades of Finnish hospitals. One of the earliest mentions of music is by Sarvilinna (1938, pp. 334-343), noting that organs was purchased for the hospital church in the Niuvaniemi central institution (later the Niuvanniemi hospital), it was the second hospital in Finland, it was opened in the year 1885. In my own data (Tynys 2016.) music use was first mentioned in the hospital history of the Kupittaa Hospital in Turku (Lavonen 2013), noting that patient concerts were held in the year 1916.

After my article (Tynys 2016) I have found more evidence and I’m excited. It seems that there have been some use of the music, especially for the higher caste afterall. Social classes in Finland were born under the Swedish rule (600 years) and continued their lives under Russian rule. The upper class patients were not involved in the work in the hospital, so for them the other activities such as sewing were arranged (Sarvilinna 1938, 349). However the music was also available for them…
To be continued…

I have felt that this ”detective work” has been very interesting and I hope that I'll be able to discuss it later with you in some training session, especially when I have finished my doctoral dissertation.

Sources

Achté, Kalle. 1991. Lapinlahden sairaalan historia. Jyväskylä: Recallmed Oy.

Achté, Kalle. 1981. Professori A.Th. Saelanin muistikirjat. Osat 1 & 2. Helsingin yliopistollinen keskussairaalaliitto.

Achté, Kalle. 1974. Satakolmekymmentä vuotta psykiatriaa. Helsinki: Otava.

Lavonen, Petri. 2013. Kupittaan sairaala 100 vuotta. Turku: Hyvinvointitoimiala.

Pylkkänen, Kari. 2012. Finnish psychiatry—Past and present, Nordic Journal of Psychiatry, 66:sup1, 14-24.
Sariola, Esa & Ojanen, Markku. 2000. Hoito vai pakkohoito? Keuruu: Otava

Sarvilinna, Atso. 1938. Mielisairaanhoidon kehityksestä Suomessa vuoteen 1919. Väitöskirja. Uusikaupunki: Helsingin Yliopisto.

Tynys 2016. "Musiikkia mielisairaalassa" - Musiikin ja musiikkiterapian merkitys historiallisesta näkökulmasta Suomen psykiatrisissa sairaaloissa. Musiikki. 63-91.

Vuorio, Kaija. 2010. Niuvanniemen sairaala. Tampere: Niuvanniemen sairaala.

Ⓒ all rights reserved ST


Tiistai, Marraskuu 21, 2017, 01:58 | Ei kommentteja »

Julkaistu 11.12.2015
HÄPEÄN KUVAAMINEN ON VAIKEAA

Kirjallisuuden parissa on viime aikoina ollut paljon keskustelua häpeästä. On pohdittu myös suomalaista sankarimyyttiä uudelleen ja mm. sodan vaikutuksia, häpeää ja murtuneita mieliä. Häpeää lähestytään usein vain huumorin keinoin esim. musiikissa ja elokuvissa.

 

”Vaunussa istu se komia likka ja punaiseksi koristeli huuliaan. Kohtapa heitteli kulkijapoika hänelle silmän iskujaan. Hytkyt kytkyt tanssin jytkyt neidolla varmaan oli mielessään, kun kulkijapoika se tulinen poika vihelteli jenkkaa vieressään. - -

Kimssut kamssut, rimssut ramssut keräsi se neitonen viereltään. Turhaan se poika, se kulkijapoika hyvästiä kävi hälle heittämään.

Mutta eihän oo ennenkään herrojen eessä tarvinnu päätänsä paljastaa eikä myös kaikkien likkojen tähden ole viittiny varsaansa valjastaa.” (Pohjanmaan junassa: Matti Jurva 1938)

 

Henriksson (2011, 3, 18) on todennut, että kun kuplettilaulajat nauravat minämuotoiselle kertojapersoonalleen ja epäonnistumiselle yleensä, niin se antaa kuulijalle samaistumisen mahdollisuuden. Huojennusteorian mukaan vapauttava nauru on keskeistä kun suojaudutaan pelolta ja tehdään se harmittomaksi. Kuplettien monivivahteisuuden alla on myös yhdenmukaisuutta ja yleisinhimillisyyttä.

 

Häpeän käsittely ei kirjallisuudessa ole mikään helppo tehtävä. Jouko Turkka on kirjassaan Häpeä (1994, 8) todennut, että ”kirja häpeästä voi olla vain keskenjäänyt kirja”. Hän kirjoittaa:

 

”Häpeä ei ole tuskaa, pelkoa, kuolemaa. Se ei ole tunnetta joka ilmenee tai saa aikaan jotain. Se on sammumista, tukehtumista, ei-elämää. Sitä ei voi mitata, jakaa toisille. Se on täysin yksityistä, se mikä hävettää ja jäykistää, halvaannuttaa yhden, sitä toinen ei edes tajua hävetä. Häpeä on toiset ihmiset nahan alla. Se on seuraa.”

 

Turkka onnistuu kuvaamaan häpeän monia eri puolia. Häpeää on yleensä vaikea kuvata, kipu ja pelko ovat helpompia paikantaa johonkin. Häpeä voi olla suorastaan kipua ja voi toki tuntea pelkoa siitä että häpeä tulee. Häpeässä saattaa olla kuoleman maku, ei-elämää tavalla. Häpeä on kaikkien päämäärien, tulevaisuuden, voiman ehtymistä ja katoamista eli elämänvoimamme tyrehtymistä ja käpertymistä kurkkuun. Häpeä on hyvin yksilöllistä ja siksi sen jakaminen on vaikeaa. Toiset ihmiset nahkamme alla ovat sisäistä keskustelua, ääniä jotka käskevät häpeämään, syyttävät ja pilkkaavat. Turkka kuvaa elävästi:

 

”Valetta koko kulttuurielämä, koko yhteiskunnallinen elämä, kaikki taide, kaikki muistelmat, historia, koko julkinen elämä on ollut irvokasta valetta niin kauan kuin muistan. Mikään siitä mitä puhutaan, millaisena ihmiset esiintyvät, muistetaan, millaisiksi tosiasioiksi tapahtumat ovat kivettyneet ei pidä paikkaansa, kaikki on kelvotonta naurettavaa valetta! Eikä kukaan näistä edes häpeä, ja oma häpeäni joka kärventää ja savuaa sisälläni on mahdoton kestää. (Turkka 1994, 300.)”

 

Nämä seuralaiset ovat kuitenkin mielessämme ja siksi häpeän tunteelle voi myös mieltä tutkimalla tehdä jotakin. Terapian kannalta keskeistä on päästä kiinni tunteisiin jotka liittyvät minäkuvaan ja sisäistettyihin mielikuviin toisista ihmisistä.

 

Jorma Myllärniemi (2006, 87 - 89) on osoittanut kuinka tunnettu H.C. Andersenin satu ”Keisarin uudet vaatteet” käsittelee myös häpeän teemaa. Häpeä täytyy kätkeä ja se tuottaa narsistista tuskaa. Itsetunto-ongelmamme ja epävarmuutemme asettaa meidät alttiiksi häpeälle, pelkäämme ns. kasvojen menetystä. Andersenin sadussa kukaan ei kyennyt näkemään keisarin vaatteita, mutta kaikki pelkäsivät että vika (kyvyttömyys nähdä niitä=typeryys) on juuri hänessä kun muut tuntuivat näkevän vaatteet. Lopulta kaikki vain hurrasivat vaatteille joita ei ollut. Tällainen ryhmäpaine näyttäytyy myös ryhmäilmiöissä kun pelkäämme esim. olla eri mieltä kuin muut. Itsetunnon heikentyessä muut usein tuntuvat kauniimmilta, viisaammilta ja aikuisemmilta. Etsimme myönteistä vastakaikua ns. peilausta mutta pelkäämme joutumista naurunalaiseksi.

 

Odotus myönteisestä vastakaiusta voi tuntua itsessä esim. jotenkin tällaiselta: ”Kumpa nämä ihmiset pitäisivät minusta, haluaisin että he hyväksyvät minut ja minullakin on sanottavaa joka ehkä kohta pitäisi päästä sanomaan. En nyt ole kyllä ihan samaa mieltä tuosta mitä sanottiin, mutta en halua että minua pidetään tyhmänä. Myötäilen nyt tässä heitä jotta he pitäisivät minusta.” Komediasarjassa ”Ruuvit löysällä/The Fast Show” oli hahmo joka ärsyttävyyteen asti oli aina puhujien kannalla. Piinaavan tilanteesta teki se, että aina kun hahmo myötäili toista joku esitti vasta-argumentin. Lopulta muut sadistisesti piinasivat hahmoa ja asettivat hänet selkä seinää vasten. Voidaan puhua mahdottomasta sopeutumisesta - adaptaatiosta. Sopeutumisen kyky on ihmiselle hyödyksi kun mukaudutaan uusiin tilanteisiin ja orientoidutaan uusiin ihmisiin. Myönteinen odotus auttaa tässä. Epävarma ihminen jää helposti kuitenkin loukkuun, jossa hän pelkää tuoda aitoa persoonaansa esiin. Ihmisellä voi olla tiedostamattomia sopeutumisen malleja, joilla hän on toisaalta selvinnyt traumaattisessa ympäristössä. Nämä turvajärjestelmät voivat ikään kuin käynnistyä täysin väärässä paikassa - ihminen kokee olonsa uhatuksi vaikka todellinen uhka on pienempi tai sitä ei ole. Saatamme vaikka sanallisesti alkaa puolustautua ”hyökkääjää” vastaan ja toinen jää lähinnä ihmetyksen valtaan. Suuttumus halutaan piilottaa ja se tuo lisähäpeää.

 

HÄPEÄN JA SYYLLISYYDEN EROSTA

Häpeällä voi olla myös metafyysisiä - henkisiä ulottuvuuksia. Häpeä kietoutuu usein syyllisyyteen, syntien tunnustamiseen ja anteeksiantamiseen. Syyllisyys on kuitenkin ihmiselle melko hyödyllinen tunne, häpeä usein enemmänkin monin tavoin elämää haittaava tunne. Liiallinen syyllisyys toki estää elämästä. On kuitenkin hyödyllistä tuntea syyllisyyttä siitä mitä on tehnyt, jotta osaisi arvioida tekojaan seuraavalla kerralla paremmin. Narsistisesta minäihanteen näkökulmasta vauvaiän paratiisi on ikuisesti menetetty ja sen tavoittelu aikuisiällä edustaa vain epärealistista toivetta palata alkuperäiseen onnellisuuden tilaan. Oman minäkuvan vaikeudet voivat saada aikaan sen, että tavoittelee lähes mahdottomia ja sen tuloksena pitää maailmaa epäoikeudenmukaisena. Tästä seuraa vihaa ja/tai luopumista, päihteiden käyttöä tai muita hallinnan yrityksen keinoja. Tuloksena voi olla myös mitätöintiä, idealisaatiota, ideologioihin tai fundamentalismiin tukeutumista.

 

Häpeällä ja syyllisyydellä on paitsi yksilöllisiä myös kulttuurisia eroja. Aasiassa häpeästä puhutaan joskus melko avoimestikin. Kiinalaisen kulttuurin parissa törmää pian käsitteeseen, josta käytetään yleisesti englanninkielistäkin nimitystä ”face” - kasvot. Niiden säilyttämisestä täytyy huolehtia kaikissa tilanteissa ja hyvä isäntä pelastaa myös vieraansa kasvot. Jos kiinalainen isäntäsi maksaa kaiken on kysymys myös kasvojen säilyttämisestä, eikä viimekädessä sitä pidä torjua vaikka maksamisesta ensin on hyvän tavan mukaan taisteltava. Vastavuoroisesti on tarjottava kaikki vieraalle täällä meillä ja pelastettava vieraat vaikeissa tilanteissa. Kumarrus ei Japanissa ole vain nöyristelevä häpeäele, vaan se viestii kunnioituksesta ja halusta luoda suhteita ja yhteistyötä (Kiinassa ei tarvitse kumarrella). Häpeä voi olla yhteisöllisessä kulttuurissa siis erittäin hyödyllinen tunne, pyrittäessä samanmielisyyteen. Silfver-Kuhalammen ja Helkaman (2012, 384) mukaan eri kulttuureissa on näiden tunteiden osalta yhteneväisiäkin piirteitä, mutta kulttuurieroja voi esiintyä sen suhteen, miten usein tiettyjä tunteita koetaan tai millaisissa tilanteissa nämä tunteet viriävät, ja varsinkin siinä, miten tunteita ilmaistaan ja miten käyttäytymisimpulsseja säädellään.

 

 

HÄPEÄLTÄ PIILOON TAI HEITTÄYTYMINEN HÄPEÄMÄTTÖMÄKSI

Häpeässä haluamme vetäytyä yksityiseen ja piiloutua toisten katseilta. Toinen vaihtoehto on häpeämättömyys kuten tapana on usein esim. nuorilla, joiden kohdalla persoonallisuuden kehitys on kuitenkin kesken. Kuten Rechardt ja Ikonen (1997, 82 - 83) ovat kirjoittaneet, vetäytyminen voi ilmetä yllättävänä tavoitteista luopumisena ja jopa elämänuran hylkäämisenä. Ehkä monella meistä on ajoittain haaveita vetäytyä luostarimaisiin olosuhteisiin kaikelta ihmiselämän vaikeudelta, mutta pian jaksamme taas palata reaaliseen ja kohtaamaan arkeamme. Häpeä on kätkeytymistä ja usein vetäytyminen on enemmän tai vähemmän tiedostamatonta. Vaikeaa häpeäongelmaa luonnehtivat sellaiset termit kuin häpeäromahdus, häpeäansa, häpeälamaannus ja häpeän vankila (ks. esim. Rechardt & Ikonen 1997).

 

Kuten edellä todettua on häpeästä tehty paljon huumoria. Alkoholin käyttöön liittyvä huumori on hyvin tavallista esim. krapulassa aluksi naureskellaan sille mitä tuli tehtyä. Voi olla toisaalta syyllinen olo ja todistelee itselleen että ei koskaan enää. Häpeämättömyys on kuitenkin samankaltaista kuin keisarin vaatteiden kohdalla, nauramme itsellemme jotta kukaan muu ei ennättäisi edelle. Nämä keinot ja muu oman olon sammuttaminen ts. tosiasioiden kieltäminen ovat kuitenkin myös osa haitallista päihdeongelman kehittymistä. Heikkolaatuinen Stand-up komiikka ja TV-viihde esittävät usein jatkuvana virtana samankaltaista hölmöilyä. Tässä on oma viehätyksensä. On vaikea sulkea TV:tä jos se suoltaa jatkuvana virtana viettipitoista paljastelua, häpäisyä, sadismia ja räjäytyksiä. Rasismi ja muu mustavalkoisuus piiloutuu hassujen hahmojen alle. Humalaista ja toisen kärsimystä on pakko nauraa, muuten tulee hankala olo ja joutuu ajattelemaan. Väsyneenä viikosta on edelliseen helppo hulahtaa mukaan ja perustella sitä itselleen monin tavoin ”olen ansainnut sen että ei tarvitse nyt ajatella ja voin juoda ja syödä mitä haluan”.

 

 

HÄPEÄ, IHMISSUHTEET JA SEKSUAALISUUS

”Sain kiinni Raamatun kuvauksesta miten ihminen alkaa siitä että hänet saadaan häpeämään.” (Turkka, Ibid., 301.)

 

Häpeä mielletään monesti aikuiseen seksuaalisuuteen liittyväksi. Kypsän ja aikuisen seksuaalisuuden saavuttaminen on kuitenkin osoitus kyvystä myös käsitellä häpeää. Häpeältä kukaan ei liene täysin turvassa esim. yllättävissä tilanteissa tai omat rajat ylittävässä tilanteessa. Häpeämättömyyttä ei tavoitella myöskään terapian lopputuloksena. Terapiatapaamisissa voi toisaalta tuntea tulevansa nähdyksi ilman itselle tyypillisiä suojautumisen tapoja.

 

Ihastuessamme alamme usein tuntea myös häpeää. Mielihyvän ja epämukavuuden vyyhti kietoo mukaan myös ruumiimme. Punastuminen, sydämentykytykset ja muu hermostollinen toiminta on yhteydessä mieleemme. Tunteet pyritään pitämään usein pitkään yksityisinä ja ne piilotetaan. Toinen saattaa marssia korskeasti ihastuksensa luokse ja ilmoittaa, että olet ihastukseni kohde. Molemmissa tapauksissa pelätään torjumista ja esim. naurunalaiseksi joutumista. Henkinen tai konkreetti selän kääntäminen on juuri se joka meidät saa häpeään. Häpeää voi tuoda myös oman itsen avoin paljastuminen ulkopuolisille, esim. salainen leikki paljastuu muille.

 

Psykoanalyyttisessa teoriassa ajatellaan (esim. Rechardt & Ikonen 1997) että häpeän juuret olisivat varhaislapsuuden vuorovaikutuksen kokemuksissa. Katsekontaktia pidetään tärkeänä ihmisen omanarvontunnon kehityksessä. Ujo ihminen kääntää katseensa lattiaan, turvaton ja epävarma ihminen etsii hyväksyvää katsekontaktia ympäristöstään. Havaintoon yhdistyy varmasti myös muu viestinnän kokonaisuus, kuten tieteen avullakin on todettu. Silmäryppyjä myöten, hymyilevät kasvot ovat vastaanottavaiset ja ihastunut ihminen toivoo sitä että toinen vastaisi katseeseen.

 

”Häpeän ydintä on oman erillisen minuuden paljastaminen ja uhka, että ei kelpaa tai ole rakastettu omia sisimpiä halujaan, tunteitaan ja ajatuksiaan paljastaessaan. Häpeää herättää asetelma, jossa avuttomuuden tunteet, riittämättömyys, hallinnan puute ja likaisuus korostuvat. (Reenkola 2008, 59.)”

 

Parisuhteen ongelmissa voi olla myös kysymys häpeästä. Suhteeseen ei uskalleta sitoutua luottamuspulan vuoksi tai pelätään oman todellisen itsen paljastamista toiselle haavoittuvuuden pelossa. Myös seksuaalisissa toimintahäiriöissä häpeä voi olla yksi osatekijä. Koska tunnemme häpeää sillä voi myös rangaista (ks. historiallisista häpeärangaistuksista esim. Lidman 2014) ja satuttaa toista ihmistä, kuten ongelmallisissa ihmissuhteissa on usein nähtävissä. Häpeä voi myös lieventyä parisuhteissa koetun myötä.

 

Palaan lähiaikoina häpeän teemaan blogissani. Aiheena on tuolloin Hollywood komedia (Pretty Woman ja Meet the Parents) ja tarkastelen kirjoituksissa mm. minäihanteen ja häpeän teemaa naisen ja miehen roolihahmojen näkökulmista.

Kirjoittanut 11.12.15: ST, Terapiapalvelu Typha

LÄHTEET:

HENRIKSSON, Laura 2011. ”Nyt päästiin naisista - ja painajaisista”. Itseironia ja miehisyys J. Alfred Tannerin, Matti Jurvan, Reino Helismaan, Veikko Lavin ja Juha Vainion esittämissä kupleteissa. Musiikki 2, 3 - 24.

 

LIDMAN, Satu 2014. Häpeärangaistukset yhteisöllisenä kriisinä. Tieteessä tapahtuu 2, 9 - 14.

 

MYLLÄRNIEMI, Jorma 2008. Narsismi - Vamma ja voimavara. Ensimmäinen taskukirjapainos. Paratiisi pokkarit. Kirjapaja: Jyväskylä.

 

RECHARDT, Eero & Pentti IKONEN 1997. Häpeälamaannuksen kliininen merkitys. Teoksessa Pekka Robert Sundell & Helena Tikkanen (toim.), Keskusteleva Psykologia. Tulevaisuuden ystävät ry: Helsinki.

 

REENKOLA, Elina 2008. Nainen ja viha. Minerva: Jyväskylä.

 

SILFVER-KUHALAMPI, Mia & Klaus HELKAMA 2012. Syyllisyys, häpeä ja arvot erilaisissa kulttuureissa. Psykologia 47 (5-6), 383 - 395.

 

TURKKA, Jouko 1994. Häpeä - Vaellusromaani. Otava.

 

 


Tiistai, Marraskuu 21, 2017, 01:56 | Ei kommentteja »

Julkaistu 21.06.2016

Pretty Woman (Garry Marshall, 1990) on varmaankin yksi suosituimpia romanttisia komedioita meidän aikoinamme. Tiivistetysti tässä aikuisten sadussa Julia Roberts näyttelee prostituoitua ja Richard Gere rikasta liikemiestä, joka ostaa naisen seuralaispalveluja. Tavallisesta tytöstä tulee hotellinjohtajan avustuksella salonkikelpoinen seurapiirikaunotar, jossa silti säilyy ripaus villiä välittömyyttä. Vähitellen, molemmin puolin, alkaa kehittyä ihastusta toiseen. Lopussa koittaa tilinteon hetki ja osapuolet eroavat hetkeksi. Liikemies palaa kuitenkin pyytämään prinsessansa kättä toivefantasian mukaisessa kohtauksessa ja elokuva päättyy onnellisesti. Kehyskertomuksena toimii liikemies Edwardin kasvutarina, jossa on sovitus ja kasvu -tyyppinen tematiikka.

Voidaan sanoa, että elokuvassa näyttäytyy the American Dream. Elokuva ajoittuu juppikulttuurin loppuun, kulutusta ihannoidaan mutta vanhakantaiselle yläluokkaisuudelle naureskellaan. Jokainen voi menestyä taustastaan riippumatta. Pretty Womanin ”anti-kapitalismi” - pienet asiat ja rakentaminen tekevät ihmisen onnellisemmaksi kuin oman edun tavoittelu - on sinänsä kaunista kuin joulusatu, mutta elokuvassa eletään myös kulutusjuhlaa. Asioiden ristiriitaisuus näyttäytyy vaikkapa meidän aikoinamme kun tehokkuuden vaatimus on ykköshyve - ”Myy itsestäsi minulle vain ne puolet joita tarvitsen”.


Pygmalionista - Pretty Woman elokuvaan
Monet myöhemmät romanttiset komediat ovat viitanneet Pretty Womaniin. Elokuvassa She’s All That (1999, Sinussa on se jokin ) Rachel Leigh Cookin hahmo sanoo: “I feel just like Julia Roberts in Pretty Woman. You know, except for the whole hooker thing.” Pretty Woman on kestänyt aikaa, eikä uusintaversiota ole toistaiseksi tehty. Pretty Womaniin on kuitenkin ammennettu monesta lähteestä ja se tuodaan myös itse elokuvassa esiin. Suoria viittauksia on ainakin Tuhkimoon ja La Traviata -oopperaan (ehkäpä ainakin puvustuksen kautta myös Audrey Hepburnin elokuva-asuihin). Antiikin mytologiasta tunnettu taru Pygmalion on siirtynyt moderniin aikaan G.B Shawin (1912) näytelmässä Pygmalion (Kukkaistyttö), jonka pohjalta on tehty musikaali ja useita elokuvia kuten Pygmalion ja My Fair Lady. Samoja teemoja käsitellään myös Alexandre Dumas nuoremman (1848) romaanissa La Dame aux Camelias (Kamelianainen). Viimeksimainittu on filmatisoitu useaan otteeseen ja tunnetaan lisäksi Francesco Maria Piaven libreton pohjalta tehdystä Giuseppe Verdin (1853) oopperasta La Traviata. Dumasin Kamelianaisen esikuvana on kirjalijan rakkauden kohde Marie Duplessis, maalaistytöstä seurapiirikurtisaaniksi muuttunut tyttö, joka jo 23 - vuotiaana kuoli keuhkotautiin. Duplessis oli ilmeisesti älykäs ja myös musikaalisesti lahjakas. Hän oppi nopeasti seurapiireissä tarvittavat taidot, ainakin pintapuolisesti, ja lukutaidottomasta tytöstä kehittyi 4 - 5 vuoden sisällä salonkielämän sääntöjen täysverinen hallitsija. Hänellä ei ollut apunaan My Fair Ladyn professori Higginsiä, vaan hän opetteli taidot itse. Toisin kuin em. fiktiossa raha ja uskottomuus johtivat Dumasin ja Duplessiksen eroon. Marie Duplessis seurusteli myöhemmin monien tunnettujen ihmisten kanssa, avioitui, erosi ja lopulta kuoli keuhkotautiin. Dumas tallensi omat muistonsa ja kokemuksensa romaaniinsa ja varsinkin näytelmäversion nimihenkilö on ollut yksi tavoitelluimpia diivarooleja kautta aikojen. (Lähteet: Batta 1999, 704 - 709; Koski & Törnwall 1988/2000 - La Traviata -käsiohjelma Finacial Times 1967 artikkelin pohjalta.)


Maria Sid toteaa Elizan roolin koskettavan ihmisen identiteettiä koskevia kysymyksiä:

”Blir man lycklig av att bli något annat man är? Blir man någon annan då? (Käsiohjelma Svenska Teatern: My Fair Lady, 2003)”

Vapaasti suomennettuna: Voiko ihminen olla onnellinen jos hänen täytyy olla joku muu ja onko silloin jo muuttunut joksikin toiseksi? Identiteetti on myös Pretty Womanin henkilöiden keskiössä. Elokuvassa sen tarkastelu keskittyy Edwardiin hahmoon, Julia Roberts on enemmän elokuvan komedienne ja Vivian tarinan kolhut kärsivä osapuoli (1). Voidaan sanoa että myös psyykkinen determinismi on läsnä elokuvassa. Edwardin elämäntapa esitetään seurauksena hänen elämänhistoriastaan ja toiminnan kautta hän ilmaisee aggressiivista tuhoavuuttaan työssään, ihmissuhteissaan ja askeettisuudessaan. Pelastus uuden ihmissuhteen kautta on elokuvassa molemminpuolista, kuten Vivian Edwardille toteaa elokuvan lopussa. Edward kertoo terapiastaankin Vivianille ja toteaa, ettei tietoisuus aggressiosta ole auttanut häntä. Näin voi toki käydä myös todellisessa elämässä, tietoisuus ei sinänsä vapauta vastuusta vaan ihmisen on edelleen tehtävä myös valintoja. Elokuva usein päättyy siihen mistä ihmissuhdetyö vasta alkaa. Elokuvan kulminaatiopisteeksi voitaneen sanoa realiteetin ja fantasian yhteentörmäystä, mutta on mielenkiintoista että ainoastaan fantasia voi liittää ihmiset elokuvassa myös lopulta yhteen. Edwardin unelma särkyy kun Vivian ei suostu hänen nukekseen, vaan haluaa suhteelta enemmän. On kiinnostava yksityiskohta, että Edward antaa Vivianin aluksi lähteä ja vasta hotellinjohtajan avustuksella tulee toisiin ajatuksiin. Aiemmin elokuvassa Vivian joutui häpeälle alttiiksi kun Edward tylysti torjui ajatuksen ettei antaisi Vivianin lähteä viikon lopussa. Toisaalta ilman eroa lopussa ei loppukohtaustakaan ei voisi esittää. Alexander Dumas kirjoitti Marie Duplessikselle: ”Rakas Marie - en ole kyllin rikas rakastaakseni Teitä sillä tavoin kuin haluaisin enkä kyllin köyhä rakastaakseni Teitä sillä tavoin kuin Te haluaisitte. Unohtakaamme siis kumpikin. (Lähde: La Traviata -käsiohjelma, ks. edellä.)”

Vanity Fair -lehden nettiartikkelissa on julkaistu Julia Robertsin ja Pretty Womanin kirjoittajan haastatteluosuuksia, joissa on paljastuksia alkuperäisversiosta. Ilmeisesti tarina ”3000” oli ennen muita käsikirjoittajia synkähkö kertomus prostituutiosta, jonka otsikko viittasi Edwardin maksamaan rahasummaan 3000 dollaria. Alkuperäiskäsikirjoituksen mukaan, lopussa pari erosi omille teilleen ja Vivian heitti Edwardilta saamansa rahat roskikseen. Ehkä vain elokuvan loppu erottaa romanttisen komedian tragediasta? Titanic ja Hiljaiset sillat elokuvissa suhteen poislipuminen on suuri tragedia, mutta hyvä silti säilyy aina ja ikuisesti puhtaana rakkautena. Luokkaerot ja muut realiteetit häviävät sadun usvaan. La Traviata on kuin Pretty Womanin tragediaversio. Oopperakohtauksessa Edward tarkkailee liikuttuvaa Viviania kuin professori Higgins koekaniiniaan kadulta. Todellisessa elämässä on tietysti riski että kumppani olisikin haukotellut oopperassa liikuttumisen sijaan, tai se että hän toteaisi ääneen oman elämänsä tragedian oopperaan samaistumisen kautta. Tämä särkisi fantasian ja usein saatamme ohittaa tällaiset epätäydellisyydet ihastumisen huumassa. Ongelmia alkaa syntyä kun mielikuvasta pidetään kiinni todellisuuden kustannuksella. Perversiota ja fantasiaa erottaa ainakin se, että toisen yksilöllisyyttä ei perversiossa kunnioiteta lainkaan. Mainittakoon että nukkeihin, tai patsaisiin liittyvää perversiota (Agalmatofiliaa) on alettu kutsua Pygmalionismiksi. Ongelmista voi olla kysymys myös silloin kun rakkaudesta luovutaan sen ”mahdottomuuden” vuoksi ja jäädään kaihoisasti vain katsomaan ikkunasta ulos, tai etsitään aikuisena vain mahdottomia rakkauden kohteita kuten lapsena on tarpeen (kaukorakkaudet).

Fantasia säilyy ehkä sopivan etäisenä Roy Orbisonin kappaleessa Pretty Woman:

”Pretty woman, don't walk on by
Pretty woman, don't make me cry
Pretty woman, don't walk away, hey...okay
If that's the way it must be, okay

I guess I'll go on home, it's late
There'll be tomorrow night, but wait
What do I see
Is she walking back to me
Yeah, she's walking back to me
Ooh, ooh, Pretty woman”


Cinde-fuckin-rella

Vivianin kämppis tulee tapaamaan häntä hotellille, toruu häntä suudelmasta ja rakastumisesta. Ystävykset puhuvat nyt jo eri kieltä. Vivian vähättelee eroja heidän välillään ja sanoo että rahan avulla on helppo näyttää hyvältä. Kaverusten keskustelu koskee rakastumisen ihmeen mahdollisuutta heidän todellisuudessaan, kuten toteutuiko se tämän tai tämän tutun kohdalla…ei mutta he olivatkin crack narkomaaneja. Sano yksikin jonka kohdalla niin on mennyt ”Name one” tivaa Vivian, ”Cinde-fuckin-rella” vastaa ystävä ilme kirkastuen.

Lasten satujen maailma on usein aikuisten satuja monimutkaisempi. Tuhkimon tarina on yhden teorian mukaan lähtöisin Kiinasta. Useiden kiinankielisten nettisivujen perusteella voi päätellä, että satu tai tarina on sijoitettu eri lähteissä hieman eri maakuntiin, mainittu ajankohta sen kirjoittamiselle on melko sama v. 860 paikkeilla. Ye (tooni eli äännemuoto 4.) xian (4) suomalaisittain ”jieshian” viittaa myös kiinankielellä tuhkaan, kuten Cinderella, Tuhkatriinu, Cendrillion, Aschenputtel ja Cenerentola. Kiinan Tuhkimo on hyvin samankaltainen hahmo kuin Grimmin (1927, 177 - 190) sadussa. Hyvä haltiatar -hahmo on tässä sadussa kultakala (kuolleen äidin henki kalassa/toinen versio äidin lähettämä suojelushenki). Paha äitipuoli tappaa kalan yhdessä pahan sisarpuolen kanssa ja tarjoilee kalan päivälliseksi. Hyvän äidin aave neuvoo Ye-Xiania säilyttämään kalan luut (ruodot), joiden magian avulla hän saa uudenvuoden juhliin kauniit vaatteet ja kultaiset kengät (vrt. kalan kultaiset suomut ja silmät). Lopulta kuningas löytää kengän avulla Ye-Xianin ja he menevät naimisiin. Vaihtoehtoisessa lopussa kuningas alkaa käyttää kalanluita kullan ja sotajoukkojen haalimiseen. Ye-Xian kätkee kullan mieheltään ja lopulta kulta ja luut huuhtoutuvat veteen aaltojen mukana, parin kohtalo jää avoimeksi. Tarina vaihtelee (Youtubesta löytyy ”Ye Xian” haulla piirroselokuva ja tanssiteos).

Lapsi voi samaistua Tuhkimon kärsimyksiin sisäisessä maailmassaan, vaikka ulkoisesti tähän ei olisi suurta aihetta. Samaan tapaan saatamme katsoa esim. katastrofielokuvia henkilökohtaisten kriisien aikana. Lapsen kokemus on emotionaalisesti tosi, ei totta todellisessa maailmassa. Luovuus on myös sitä että voi asettua nauttimaan taiteesta, kuten teatterista, elokuvista, saduista ja musiikista. Realiteetti säilyy usein tämän kokemuksen rinnalla tai voimme usein suhteellisen nopeasti palata eläytymisestä normaalitodellisuuteen. Bettelheimin (1985, 286 - 290) kuvailemalla tavalla lapsikin tietää, että sadun Tuhkimon kohtalo ei ole yhtä kuin omat koettelemukset, vaan samaistutaan ennemminkin väärinkohdellun asemaan ja toisaalta herää toivo vapautumisesta ja oikeudenmukaisuuden voittamisesta. Tuhkimon riemuvoitto antaa ikäänkuin liioiteltua toivoa, jota tarvitaan sen kurjuuden vastapainoksi jota esim. sisaruskateus voi tuottaa. Huojennusta voidaan näin saavuttaa kuvittelmalla kunniaa (sisaruksista kun ei pääse kuitenkaan eroon). Lapsi saattaa myös sijoittaa tunteensa ajatukseen, että muut ovat hänelle vain kateellisia ja että ollaan nyt sitten tässä huonoja, mutta kuten sadussa prinssi löytää lopulta totuuden myös usko omaan totuuteen on oikea.

Salaiset toiveet ja aggressiiviset mielikuvat voivat saada lapsen tuntemaan, että hän ansaitsee tulla karkoitetuksi, alennetuksi, tai suljetuksi pois toisten seurasta. Tällainen Tuhkimon kohtalo voi pelottaa vaikka lapsi eläisi ihan normaalissa turvallisessa ympäristössä. Lapsen mieleen ei aluksi mahdu ajatus, että hän voisi olla samanaikaisesti rakastettava ja olla arvostelun kohteena. Lapsi on taipuvainen ennemmin ajattelemaan että hänessä, vanhemmissa tai molemmissa on varmaan jokin vialla koska vanhemmat tuottavat pettymyksiä. Tästä syystä lapsi kokee tämän hylkäämisenä ja saattaa kokea huonommuutta esim. suhteessa muihin sisaruksiin. (Bettelheim 1985, 288 - 290.)

Kun omanarvontunto - itsetuntomme - laskee samanaikaisesti usein vertailemme itseämme toisiin, jotka ovat parempia, fiksumpia, kauniimpia. Minäideaali juoksee aina minuuden kokemusta edellä ja tuntuu välillä niin mahdottomalta saavuttaa että tekee mieli luovuttaa. Minäideaalin halutaan usein myös päästä suorinta tietä, ilman kaikkea vaivalloisuutta ja jopa realiteeteista välittämättä. Psyykkisessä ahdingossa saatamme usein ikäänkuin siirtää tunteemme toiminnaksi, sen sijaan että jaksaisimme käsitellä ja kohdata vaikeita tunteita. Varsinkin myöhemmissä Tuhkimo -saduissa on tällaisia suoran toiminnan maagisia ratkaisuja. Rotat, liskot, hiiret ja kurpitsat loihditaan kaikeksi kauniiksi. Tuhkimon uusissa versioissa Tuhkimo on hyvin passiivinen ja lähes kaikki aloitteet tulevat ulkoisen auttajan taholta. Tällainen täydellinen viattomuus sulkee pois kaikki negatiiviset ajatukset mm. kilpailusta sisarten välillä. (Chasseguet-Smirgel 1985, 10 - 11; Bettelheim 292 - 299)


Seksuaalisuus ja aggressio
Monet asiat tapahtuvat Pretty Womanissa sadunomaisesti, kuin taikaiskusta. Monet asiat tapahtuvat katsojalta piilossa, esimerkiksi ”isän” ja pojan sovinto tehdään osin suljetuin ovin.
Edwardin lainaama auto on syypää parin kohtaamiseen, muuten suhteen kehittyminen rakkaussuhteeksi olisikin vaikeampi perustella. Vivian on aluksi todella häpeämätön cinde-fuckin-rella, vastaten tuijotukseen paljastelemalla itseään mm. vanhemmalle pariskunnalle ja vastaa usein hyökkäävän häpeämättömästi. Hänen aggressionsa tulee kuitenkin esiin enemmän Edwardin kautta, joka palveluttaa (orjuuttaa) vaatekaupan myyjiä, mutta Vivian käy toki itsekin kostamassa kaltoinkohtelusta. Katsojasta tämä tuntuu oikeudenmukaiselta. Poolo -kohtaus puolestaan korostaa kaikkea epäoikeudenmukaista, kateus, kilpailu ja himo vetäisevät maton perusturvallisuuden jalkojen alta, se hyvä mitä parilla on täytyy tuhota.

Edwardin avustaja - paha mies - tuo esiin hyväksikäytön pimeän puolen. Edwardin ”hyvyys” purkautuu lopulta väkivaltana ja paha saa palkkansa. Ikäänkuin varmuuden vuoksi Vivianin hahmo tuomitsee väkivallan. Kuten moderni tuhkimo, on Vivianin hahmo suuren osan aikaa passiivinen ja vain kärsivä osapuoli. Tällaisia ihmissuhdeasetelmia saattaa syntyä myös oikeassa elämässä kun molemminpuolinen hyväksikäyttö pitää parisuhdetta yllä ja ulkopuolisen on vaikea ymmärtää sen molemminpuolista tyydyttävyyttä.

Prostituutio -teema on toimiva tuhkimon kurjan kohtalon korostamisen kannalta ja saakin pohtimaan Vivianin taustaa. Elokuva jättää fantasialle paljon tilaa, todellisuuden kannalta teema on ongelmallisempi. Kuten Mäenpää-Reenkola (1997, 137) on todennut, prostituutio on kahden kauppa. Seksiä käyttää vallan, alistamisen ja vihan välikappaleena kumpikin sukupuoli, mies ja nainen. Nainen käyttää hyväkseen miestä ottaessaan rahaa seksistä ja antaa laskelmoidusti ruumiinsa käyttöön ilman omaa nautintoa tai rakkautta. Vihaa voi ilmaista myös käyttämällä toista hyväksi. Tätähän elokuvassakin tuodaan esiin, mutta ongelman ratkaisu katoaa sadun taianomaiseen usvaan. Melko sadistinen ja masokistinen ilmapiiri antaa elokuvalle oudon kiehtovan kaiun. Onko tässä osittain elokuvan suosion salaisuus? Ilmaistaan Grimmin satujen tapaan melko raflaavia fantasioita ja voimakkaita yllykkeitä. Eipä silti, kukkaistytön vanhemmissa elokuvaversioissa on vielä hurjempaa kaltoinkohtelua. Pretty Womanin tarinassa on paljon mysteeriä, joista etenkin Edwardin tunneyllykkeet vaikuttavat kumpuavan. Korkeanpaikan kammo, tuhoamishalu, seksuaalipalveluiden osto, epäonnistuneet ihmissuhteet muuntuvat rakkauden voimasta ja samalla Vivian pelastuu kadulta takaisin elämään. Paha poika muuttuu hyväksi ja huora prinsessaksi, oikeus voittaa. Lopussa Verdin oopperamusiikki tekee tehtävänsä. Tunne kasvaa huippuunsa ja vaikka Edward karauttaa paikalle sateenvarjo miekkanaan kukkapuskan turvin on teho taattu. Fantasian elementit täyttyvät, mutta lisäksi nainen pelastaa miehen ”she rescues him back”. Menestyksen salaisuus on varmaankin myös elokuvantekijöissä ja näyttelijöissä.

Heittäytyminen sadun maailmaan voi saada myös aikuisessa aikaan puhdistavan kokemuksen, jolloin elämä näyttää hetken helpommalta (tarjoaa ontologista turvaa). Näennäisen kevyiden elokuvien sisällöistä löytyy yhtä lailla ihmiselämän peruskysymyksiä kuin esim. Sundance filmifestivaalien tarjonnasta. Toivottavasti tästä kirjoituksesta huolimatta Pretty Womania voi edelleen katsoa nauttien tunteista, analysoimatta elokuvaa liikaa. Samalla toivottavasti herää joitakin uusia ajatuksia omasta suhteesta näihin ajattomiin ihmismielen ilmiöihin.

 

(1 Katso lisäksi Häpeästä, Kostosta ja Masokismin arvoituksesta Elina Reenkola. 2008. Nainen ja viha - aggressio voimavaraksi. Hämeenlinna: Minerva.)

 

Lähteet:
Batta, András. 2001. Ooppera - Säveltäjät, Teokset, Esittäjät. Suomennos Alpha Communications Oy. Köln: Könemann.

Bettelheim, Bruno. 1985. Satujen lumous. Toinen painos. Suomennos Mirja Rutanen. Juva: WSOY.

Chasseguet-Smirgel, Janine. 1985. The Ego Ideal. Free Association Books: London.

Grimm, Jakob & Wilhelm. 1927. Tuhkimo. Teoksessa Lasten- ja kotisatuja. Ensimmäinen osa. Karisto Oy.

Mäenpää-Reenkola, Elina. 1987. Naisen viha, kosto ja syyllisyys. Teoksessa P.R. Sundell ja Helena Tikkanen (toim.) Keskusteleva Psykologia. Tulevaisuuden ystävät ry: Helsinki.

Käsiohjelma: La Traviata. Suomen kansallisooppera. Ensi-ilta 5.5.1988/2000. Ahti Koski & Jussi Törnwall (Toim.).
Käsiohjelma: My Fair Lady. Svenska Teatern. Spelåret 2003-2004. Marina Meinander (programblad).

Nettilähteet:
source: http://www.lyricsondemand.com/onehitwonders/prettywomanlyrics.html

http://www.vanityfair.com/hollywood/2015/03/pretty-woman-original-ending

 


Tiistai, Marraskuu 21, 2017, 00:28 | Ei kommentteja »

Julkaistu 19.04.2015
Tieteellisen näytön peräänkuuluttaminen on myös psyykkisten ongelmien hoidossa ajankohtaista. Pelkkä teoria ei riitä, vaan sen tueksi tarvitaan hyvää tieteellistä tutkimusta. Tutkimus tulee olla toistettavissa ja tutkimuksen kohteena olevat hoitomenetelmät tulee kuvata tarkkaan. Lisäksi tulokset on julkaistava sellaisilla foorumeilla, joissa käytetään ns. vertaisarviointia.

Joskus saattaa (epä) tieteellisistä keskusteluista välittyä käsitys, että vähäinen näyttö tarkoittaisi hoitomuodon tehottomuutta. Kyse on toisaalta kuitenkin siitä, ettei ole vielä tehty em. kriteerit täyttävää tutkimusta riittävästi. Joidenkin menetelmien kohdalla on myös helpompi järjestää tutkimusasetelmia joilla voidaan saada tutkimusnäyttöä suuntaan tai toiseen. Kaikessa hoidossa on lisäksi ns. placebo -tekijöitä eli lumevaikutuksia. Lumevaikutukset on helpompi sulkea pois jos koeasetelma on vähemmän moniulotteinen esim. annetaan annos hoitoa toisille ja toisille ei.

Kannattaa käyttää myös maalaisjärkeä kun arvioi tutkimuksen teettäjän motiiveja - jos kauneusalan messuilla kehutaan tuotteen vaikuttavuustekijöitä on kyse myös markkinoinnista. Samoin on lääketeollisuudessa ja myös terapia-alalla.

Tieteellinen näyttö on yksi kriteeri muiden joukossa kun tehdään esim. käypä hoito -suosituksia jne. Tämä lisää lääkäreiden keskuudessa esim. hoitomuodon suositeltavuutta. Hyvä psykiatri arvioi kuitenkin myös potilaan persoonallisia tekijöitä ja hoidon fokusta terapiamuotoa suositellessaan.

Kannattaa myös itse tutkia asiaa syvemmältä kuin ns. paketin kyljestä. Lopulta monen hoitomuodon vaikuttavuustekijät ovat hyvin samantyyppisiä ja häiriön vaikeusaste, terapeutti, sekä terapian onnistuminen vaikuttavat myös asiaan. Vaikeissa häiriöissä hoitoa tarvitaan usein enemmän ja pidempään. Hoito usein edesauttaa elämää ja mahdollistaa sen tulosten käyttöönottoa elämässä, mutta joskus tarvitaan myös lisätukea hoidon jälkeen.

 (Huom. linkit ovat sivun ulkopuolisia linkkejä ts. vievät toiselle sivulle)

Psykoanalyyttisen hoidon tehokkuudesta on olemassa paljon tieteellistä näyttöä (ks.esim. Leichsenring, F. & Rabung, S. (2008). Effectiveness of long-term psychodynamic psychotherapy: A meta-analysis. Journal of the American Medical Association, 300, 1551-1565.).

Ks. suomeksi esim.

Psykoanalyyttisella psykoterapialla on perustanaan kiistaton tieteellinen näyttö

Helsingin psykoterapiatutkimus

 

Koska teen myös musiikkiterapiatyötä, mainittakoon vaikuttavuustutkimuslähteinä esim. Cocrane tietokanta ja Skitsofrenian käypähoito suositus (2008), joista mm. löytyy alan tieteellistä näyttöä esimerkiksi vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoidossa.

Ks. myös esim. Lääkäri-lehden artikkeli musiikkiterapiasta masennuksen hoidossa 

Psykoanalyyttinen teoria on säilyttänyt suosionsa ja kestänyt kritiikkiä sen alkuajoista saakka. Ammatti- ja tutkimuskirjallisuuden lisäksi on saatavilla kirjallisuutta, jossa ihmiset kertovat oman terapiansa prosessista ja sen vaikutuksista elämäänsä. Yleisesti voi todeta, että kaikenlaisen terapiakirjallisuuden lukeminen voi olla antoisinta esim. oman terapian jälkeen. Terapia on aina yksilöllinen prosessi.

 


Tiistai, Marraskuu 21, 2017, 00:20 | Ei kommentteja »

Julkaistu 19.04.2015
Psykoterapia alkaa arviointikäynneillä tai yleensä vähintäänkin haastattelulla. Arviointitavoissa on jonkin verran vaihtelua, mutta yleensä sen tavoitteena on selventää terapian toteutusta, arviointijakso antaa tutustumismahdollisuuden hoitoon ja sen perusteella terapeutti voi tehdä hoitosuosituksen. Tavallisesti terapeutti esittää potilaalle arvioinnissa kysymyksiä ja kuuntelee mitä tämä näihin kysymyksiin vastaa. Lisäksi terapeutti nostaa keskusteluun tärkeitä käytännön näkökohtia, jotka täytyy selvittää ennen terapiasopimusta. Terapiasopimus voi tarkoittaa suullista tai kirjallista sopimusta hoidon toteutuksesta. Tähän sisältyvät mm. sopimus terapeutin palkkiosta, terapia-ajoista, poissaoloista ja terapiatauoista. Huolellinen arviointi edistää jo itsessään hyvän hoitosuhteen syntymistä.

Varsinaisen terapian alussa potilaalla on usein mahdollisuus puhua mistä tahansa mitä hän pitää tärkeänä, tai mitä hänen mielessään on. Voidaan sopia myös tarkemmista tavoitteista. Terapiassa puhutaan, mutta usein se herättää myös tunteita. Osa tunteista koskee hoitosuhdetta ja niiden käsittely on hyödyllistä. Vähitellen terapiassa saattaa alkaa huomata, että jotkut aiheet tai ajatukset karkaavat mielestä, puheessa tulee taukoja, tai tunteet alkavat hämmentää mieltä. Tyypillisesti tällaisissa kohtaa terapeutti saattaa esittää tarkentavan, tai muuten työskentelyä edistävän kysymyksen. Tällä tavoitellaan mm. käyttäytymiseen tai tunteisiin liittyvien seikkojen tarkkaa selventämistä. Myöhemmissä terapian vaiheissa yhteinen keskustelu on jo vilkkaampaa. Terapiaan voi tulla luovuutta, joskus huumoriakin.

Hoito etenee melko hitaasti. Alkuinnostus saattaa muuttua hankaluudeksi tulla edes koko terapiaan, turhauttaa esimerkiksi ettei hoito auta heti. Terapeutti motivoi usein juuri näinä hetkinä puhumaan tunteista tarkemmin. Vaikeimpina jaksoina on myös tärkeää että terapeutti uskaltaa luottaa hoitosopimukseen, olon helpottaessa asiat usein tuntuvat taas erilaisilta. Vaikeuksien kohtaamien yhdessä usein lujittaa myös positiivista terapiasuhdetta. Terapian raskaiden aiheiden käsittely vie aikaa. Aluksi voi olla vaikea saada kiinni mitä ajattelisi tai tuntisi, saattaa olla vaikka vain raskas olo. Mielikuvat, unet tai muu luova lähestymistapa saattaa joskus edistää tällaisen prosessin sanoiksi pukemista.

Toisinaan terapiassa on tärkeä puhua tavallisista tai arkisista asioista. Työpaikan ongelmat, tai vaikka kaupassakäynnin kuvaaminen voi täyttää terapiatunnin. Usein nämäkin tunnit osoittautuvat tärkeiksi. Ihmisen mieli ei useinkaan taivu luovaan työskentelyyn, jos perusasiat kuten uni, ravinto, turvallisuus jne. eivät ole kunnossa.

Jossain terapian vaiheessa tulee tunteita, että terapian voisi lopettaa. Nämä tunteet saattavat vaihdella myös terapian aikana. Lopulta kuitenkin tulee yhteinen tunne siitä, että terapian päättäminen olisi ajankohtaista. Tähänkin vaiheeseen on hyvä varata riittävästi aikaa, mielellään useita kuukausia (etenkin jos hoito on ollut pitkä).

 


Copyright (c)2017, All Rights Reserved. Y-tunnus: 2534528-3