Perjantai, Maaliskuu 20, 2020, 20:03 | Ei kommentteja »

Kirjoittanut psyk. sairaanhoitaja, psykoterapeutti, FM S.T, Terapiapalvelu Typha (lukuaika n. 10min.)

”Woi woi asuwaisia maan päällä, niitten muitten kolmen enkelin basuunan äänistä, jotka wielä basuunilla soittaman pitää!” Joh. Ilmestys 8. luku. (Uusi testamentti 1870, 457.)

SEITSEMÄS SINETTI

Igmar Bergmanin elokuvassa Seitsemäs sinetti (1957) eletään kuvittellisessa keskiajan Ruotsissa. Kaikkialla riehuu rutto, musta surma, jonka uhka on läsnä kaikkialla.

Bergman (1987) on kertonut kirjoittaneensa käsikirjoitukseen niin paljon hahmoja, koska kyseessä oli näytetyö ja jokaiselle oppilaalle tarvittiin rooli. Elokuva on tehty hyvin pienellä budjetilla. Tarinan taustalla on kuitenkin syvempi ulottuvuus ohjaajan lapsuuteen. Bergman kiersi saarnaajaisän mukana kirkkoja, joiden seinämaalaukset syöpyivät hänen mieleensä. Elokuvan monen kohtauksen taustalla on suora yhteys johonkin maalauksista. Elokuvassa tavataankin kirkkomaalari, joka pelottavilla kuvillaan tuo esiin mustan surman kauheudet ja istuttaa Saatanan pelon kirkkokansaan. Maalari toteaa: ”Miksi ihmisiä pitäisi aina olla viihdyttämässä, pelotellaan nyt vähän”.

Elokuvan päähenkilöitä ovat ritari Antonius Block ja hänen aseenkantajansa Jöns. Ritari on idealistinen, filosofinen hahmo joka etsii vastauksia ja haluaa esittää kysymyksiä. Aseenkantaja Jöns on kuin suomalaisen sotilaan elokuvien arkkityyppi, hyväsydämminen mutta tarvittaessa kova ja liian paljon nähnyt. Juonen keskiössä on kuitenkin ydinperhe Jof ja Mia, sekä heidän pieni lapsensa. Jof ja Mia ovat kiertäviä taiteilijoita. Heidän herkkyytensä ja viattomuutensa johtaa myös vaikeuksiin. Taiteilijat saavat kansalta enemmän kuraa kuin suosiota, heitä myös kiusataan. Pariskuntana he elävät tässä ja nyt, vaatimattomasti mutta toisiaan ja lastaan rakastaen. Kriiseissä keskiöön nousee ehkä useinkin juuri tällainen ydinperhe. Sekä vasemmisto, että oikeisto hydyntävät teemaa kampanjoissaan ja aikanaan Stalinin ja Hitlerin propagandakoneisto suolsi tätä kuvastoa. Kriiseissä lapsiperheellä on toisensa, yksinäisellä ei ehkä ketään. Ryöväri on kuollessaankin yksin ja myös hedonismin palkka on yksinäinen kuolema. Elokuvassa pariskunta Mia ja Jof edustavat elämänvoimaa, idealismia, tulevaisuutta. Isänmaata?

Vastakohtana elämänvoimalle on elokuvan keskiössä kuitenkin kuolema. Kuolema saapuu noutamaan jo ritari Antonius Blockia, mutta hän ehdottaa tälle shakkiottelua, näin myös itse kuolema viivästyy. Block on palannut ristiretkeltä katumatta, löytämättä kuitenkaan Jumalaa. Hän ei ole saanut etsimäänsä vastausta uskon kysymyksiin ja kamppailee itsensä kanssa. Viikatemieskään ei tarjoa vastauksia, vain lopun.

Elokuvan naiset edustavat kahtalaisia naisen rooleja, nainen on Neitsyt Maria tai Saatanan hekumallinen ja petollinen viettelys. Varsin tavallinen kahtiajako, näitä mielikuvia on joskus vaikea yhdistää samaan ihmiseen. Mies puolestaan on elokuvassa naisen hoivattava ja toisaalta pelastaja. Mieshahmojen erilaiset puolet on jaettu eri henkilöiden kesken, ritari on ritarillinen, Jöns taipuvainen paheisiin, seppä yksinkertainen, aggressiivinen ja samalla säälittävä. Oikeastaan Jof on elokuvan ristiriitaisin mieshahmo. Häntä piinaavat ja elähdyttävät näyt, hän näkee asioita joita muut eivät huomaa. Onko hänessä kirjoittajan itsensä heijastumaa?

Poikkeuksen naishahmoista tekee noita. Noita on häpeäpaalussa kirkon edustalla ja matkalla roviolle. Naisen kerrotaan olevan Saatanan kanssa liitossa. Hän muistuttaa lyhyine hiuksineen Jeanne d’Arc elokuvasta ulkomuodollaan, mutta mieleeni tulee myös mielisairauteen liittyviä teemoja. Naisella on kiihkeä polttava katse ja aikanaanhan leikattiin hiukset niin mielisairailta, kuin keskitysleirien vangeiltakin. Elokuvan noita on vakuuttunut myös omasta pahuudestaan ja toisaalta kaikkivoipaisuudestaan. Ritari ja aseenkantaja osoittavat häntä kohtaan sääliä, eivät voi tosin häntä enää pelastaa. Tuomarina ja kiduttajana on munkki ja naista vartioi sotilaskaarti raakoja ja brutaaleja miehiä. Onhan jopa mahdollista, että elokuvan naisroolit heijastelevat 1950 -luvun lopun naisen rooleja Ruotsissa, jolloin noita olisi mielenkiintoinen poikkeus tästä roolista. Bergman käsittelee monia mielenterveyttä sivuavia teemoja elokuvissaan.  Joka tapauksessa tässä elokuvassa syyllinen vitsaukseen on löytynyt ja häntä rangaistaan.

Kuolemalle ilveillään, mutta pelko sitä kohtaan on vielä suurempi. Uskonmiehet pelottelevat kansaa vielä entisestään. Elokuvassa on paljon symboliikkaa. Taustalta kuuluu milloin käen kukunta, välissä kuuluu kuikan ääni. Tyhjät kylät kielivät ruton tuhoista, missään ei voi kulkea turvallisesti. Sairastuneita komennetaan kauemmaksi. Kauppias valittelee talouden romahtaneen ruton seurauksena. Paljastamatta liikaa on elokuvalla osittain onnellinen loppu.

KORONAKRIISI

Elämme nyt 20.3.2020 korona -viruksen aikaa. Kiinalainen Rotan vuosi käynnistyi kulkutaudilla. Ihmiset ovat joutuneet vetäytymään koteihinsa ja työt ja koulut tehdään etänä. Kuolemalle ilveillään, mutta pelko sitä kohtaan on suuri. Huumori voi lieventää itsesuojeluun liittyvää jännitettä, itsesäilytysvietti on voimakkain viettimme. 

Osa ihmisistä on alkanut lähentyä toisiaan ja kaipaa yhteisöllisyyttä. Kuten Katri Saarikivi on todennut, on empatiassa myös hyötynäkökohtia. Ihminen kehittyi empaattiseksi eli yhteistyökykyiseksi syystä, karhu oli muinoin helpompi kaataa porukalla.  Kävin juuri äsken lenkillä ja tuntematon perhe tervehti minua lenkkipolulla. "Talvisodan henki" on järkevämpi ratkaisu kuin täysi paniikki, vaikka siitä heijastuu myös hätää ja pelkoa. Oma tunnereaktioni on erilainen ja näistä yksilöiden välisistä eroista haluaisinkin lyhyesti kirjoittaa, ryhtymättä tuomiopäivän pasuunaksi, antaen jotakin informaatiotakin psykoterapeutin näkökulmasta.

Kaikki valtiot sulkevat nyt rajojaan mutta on valonpilkahduksia siinä, että tehdään myös yhteistyötä. Esimerkiksi tiedemiesten välinen yhteistyö vähentää sellaisia jännitteitä, joita poliitikot joskus haluavat jopa provosoida. Kiinan ele auttaa Italiaa voidaan nähdä politikointina, mutta tämä puolestaan voi olla Amerkkalaista hapatusta. Se mitä ensimmäiset ovat kokeneet on tärkeä jakaa ja antaa monien saataville. Tällainen toiminta lisää ymmärrystä ja rauhanomaista rinnakkaiseloa, ei lisää jännitteitä (ks. lisää esim. Volkan 2009).

Minäminäminäminä

Vessapaperin hamstrausta on päivitelty ja siitä on tehty hauskaa huumoria. Pian voi olla edessä vakavammat ajat ja moni asia saattaa muuttua. Itse pelkään yleensäkin väkijoukon voimaa, sitä samaa voimaa joka poltti aikanaan noitia roviolla. On ehkä hyväkin rajoittaa kokoontumista terveyssyistä. Mielenosoituksissa ja joukkotapahtumissa loukkaantumisia tapahtuisi enemmän, jos niitä ei tarvittaessa esimerkiksi aidattaisi. Politiikka on jo ennen koronaa liikkunut äärilaitoihin ja kriiseissä äärilaidat yleensä ovat kärjistyneet.

Kun ihminen pelkää hän saattaa aluksi riistää kaiken itselleen. Tuolloin yliarvioidaan oma tarve ja muututaan jopa itsekkäiksi. Sama ilmiö toki näkyy joskus aivan tavallisissa alennusmyynneissä, pelätään että toisilla on jotain tarvittavaa ja jään itse ilman. Sama voi koskea hoitoa ja lääkkeitä. Jollain perusteella tunnetaan, että ”minä olen etuoikeutettu” ja tällä itse oikeuttamallani perusteella voin hamstrata perheelleni lääkkeet, koska valtio ei kerran meitä pelasta. Ei ole varmuutta ”riittääkö kaikille”.

Enkelten yhteiskunnassa vessapaperi jakautuu tasaisesti kaikille, voi olla pettymyskin kuinka susi herää sen ystävällisesti tervehtivän kanssaihmisen taholta. Kuten Bergmanin elokuvassa otetaan oikeus lopulta itselle, ääritapauksessa varastetaan "oikeutetusti". Primitiivisten itsesäilytysmekanismien vallitessa myös moraali usein ikäänkuin löystyy ja itsepetoskin voi lisääntyä. Ryhmäilmiöt voimistavat puolia, joita voisi nimittää skitso-paranoidisiksi. Tämä vähentää myös ihmisten empatiakykyä ja informaation vastaanottokykyä. Ihminen voi tilapäisesti taantua tilaan, jossa hän menettää kykynsä kantaa vastuuta ja huolehtia toisista ihmisistä. Esimerkiksi persoonallisuuden häiriöissä tämä tilanne voi toistua usein, ihmisetkin ovat hyödykkeitä ja esteitä tarpeiden tiellä. 

Kaikkien kotikaranteeni ei ole yhtä auvoista ja tämä voi herättää myös kateutta. Somessa joku istuu rantatuolissa kun toinen yrittää pärjätä ärtyneiden lasten ja oman heikentyvän talouden kanssa. 

Havainnot vääristyvät

Havainto vaarasta voi olla aluksi värittynyt tai puutteellinen. Ei ehkä muisteta kaikkea saatua informaatiota, tulkitaan sen sisältöä väärin ja saatetaan pitää pitkään myös kiinni omasta totuudesta. Uudet kasvot antamassa infoa eivät tunnu luotettavilta. Aletaan etsiä muita mielipiteitä eri kanavista ja ei kyetä erottamaan huhuja, esitetään syytöksiä, etsitään syyllistä: ”kiinalainen mies söi lepakon”, ”Yhdysvaltain salaliitto” jne. Stigmatisaatiota on jo esiintynyt. Alkuun pelättiin aasialaisia, sitten italialaisia ja nyt ollaan vihaisia vanhuksille jotka eivät pysy kotonaan. Mustavalkoista ajattelua voi yrittää vähentää keskittymällä entiseen arkeen, kokonaiskuvan näkeminen voi antaa tulevaisuudentoivoa. Kuten Aurelius aikanaan totesi, vaikka tulet kohtaamaan vastoinkäymisiä selviät niistä samalla järjellä kuin tähänkin asti olet selvinnyt.

Oireet - psyykkisiä ja fyysisiä

Mielen tila kriisissä on järkkynyt. Paitsi pelkoa, epävarmuutta ja ahdistusta voi ihminen kokea myös toivottomuutta ja avuttomuutta. Ruumiilliset oireet ovat mahdollisia, päänsärky, lihaskivut, vatsakivut, jopa lievä kuumeen nousu. Hakeudutaan tukkimaan todellisten avuntarvitsijoiden vastaanotot. Ihmiset reagoivat eri tavoin, mutta toisten tunteita voi olla vaikea ymmärtää. Kun toinen laulaa Kumbayaa, niin toinen on vihainen, yksi välinpitämätön, joku epäuskoinen. Elämänkokemuksemme vaikuttavat tähän. Kieltäminen, sokki, eräänlainen kaupankäynti, syytökset jne. kuuluvat ns. menetysten käsittelyyn, surutyöhön. Muutosta ei välttämättä heti mielletä menetykseksi, mutta tilanne aiheuttaa jatkuvasti myös konkreettia menettämistä (talous, asema, vapaus jne). Myöhemmin menetämme myös läheisiämme, ehkä olemme myös itse vaarassa. Ensimmäisten uhrien näkeminen nostaa tavallisesti paniikkia. Tästäkin syystä uutisvirtaa on hyvä rajata.

Valmistautumisesta toimeen

Nyt tarvitaan selkeää informaatiota, selkeitä ohjeita miten toimia, tilanteen hallintaa ulkopuolelta ja ratkaisuja itse ongelmiin. Empatian puolta ei ole syytä unohtaa nyt eikä tilanteen jälkeen. Mielenterveys on uhattuna myös koronan aikana ja todennäköisesti tullaan kokemaan myös ns. post traumaattisia reaktioita jälkikäteen. Kriisien aikana mielenterveys jää helposti jalkoihin. Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa menetettiin valtavasti vanhuksia, jotka joutuivat olemaan mielisairaaloissa huonolla ravinnolla, lähes hoidotta ja ahtaissa tiloissa, jossa tartuntataudit pääsivät leviämään. Sodassa ”unohdettiin” myös rajan taakse joitakin potilaita. Paljon myöhemmin taloudellinen lama 90-luvun vaihteessa johti avohoidon kriisiin, suunnitelmien kaatumiseen ja käytiin katastrofin partaalla.

Kuka puhuu nyt terapiatakuusta? Psykoterapiassani olevat potilaat kärsivät keskimääräistä enemmän ahdistuneisuudesta, masennuksesta, peloista ja yksinäisyydestä. Ei kaikilla ole sosiaalista verkostoa johon tukeutua kriisitilanteessa. Päihteiden käyttö lisääntyy, varautumisessa voi olla epäadekvaatteja piirteitä, huhut pelottavat, aggressiot nousevat. Saatetaan elää jo muutenkin vaikeassa parisuhdetilanteessa ja tilanne kiristyy, myös heidän lapsensa kärsivät.

 

 Ei unohdeta mielenterveyttä - hyväksytään erilaisuutta

Olen etuoikeutettu, että voin tehdä psykoterapiatyötä vielä tässäkin tilanteessa, tosin etäyhteydellä ja se voi olla toki viisastakin. Hyvä etäyhteys ei kuitenkaan riipu siitä ovatko omat laitteeni hyvät, kaikilla potilaillani ei ole viimeisimpiä malleja puhelimesta, tai tietokoneesta. Yhteyttä ei saada lainkaan, se pätkii tai aikaa tuhrautuu yhteyden yrittämiseen. Itseäni harmittavat terapian tärkeän struktuurin poikkemat jne. jotka ovat perusta luottamuksen ja turvallisuuden tunteelle.

Monet potilaani ovat eläneet koronatilanteen kaltaisissa oloissa, jatkuvassa pelossa, ahdistuksessa, epävarmuudessa, epäluuloisuudessa, vihassa jne. Tarkoitan sitä, että joillekkin tällainen tunnetila voi olla lähes arkipäivää. Osa potilaistani kokeekin tilanteen nyt rauhoittaneen heitä, tämä on se johon on tottunut. Taisteleminen on tuttua, normaali arki vaikeampaa. Ehkä nyt on meidän kaikkien helpompi samaistua tällaiseen. Paljon puhuttu resilienssi loppuu kun tilanne jatkuu vaan ja vastoinkäymisiä tulee toisen päälle.

Elokuvassa Seitsemäs sinetti on paljon hahmoja jotka varmaan voisivat kuvata ihmisen eri puolia erilaisissa tilanteissa. Meidänkin erilaiset puolet tulevat vielä esiin tilanteen muuttuessa. Kenet tahansa voi ahdistaa nurkkaan, saada pelkäämään ja vihaamaan. Yritetään tunnistaa itsessämme paremmin näitä vaihtuvia mielen tiloja ja pohditaan aktiivisesti sitä, että ne ovat kytköksissä tilanteeseen. Psykologista tukea tarvitaan. Tämän lisäksi huomioikaa ihmisten erilaisuutta ja toivotaan, ettei nyt tässä kriisissä taas unohdeta mielenterveyttä kun pitää keskittyä nyt vain vaikuttavaan kriisihoitoon. Älyä peliin, myös muita kriisejä on käynnissä samaan aikaan.

"Others, those who are important to us as friends, competitors or undesirables, at the unconscious level are also part of ourselves because of our identifications with them to one degree or another and because of our use of them as reservoirs of our own unwanted but sometimes wished for images. (Volkan 2009, 4.)" 

 

Lähteet:
The Bergman Collection - The Seventh Seal. TARTAN VIDEO. 2001.

BERGMAN, Ingmar. Laterna magica. 1987. Suomentanut Heikki Eskelinen. Kolmas painos. Helsinki: Otava.

2019. CERC. Psychology of a Crisis. U.S. Department of Health and Human Services. Centers for Disease Control and Prevention. Verkkodokumentti. Viitattu 13.3.2020: https://emergency.cdc.gov/cerc/ppt/CERC_Psychology_of_a_Crisis.pdf.

CRUICKSHANK, Saralyn. 2020. The Social psychology of crises. Verkkodokumentti: https://hub.jhu.edu/2020/03/19/stephen-drigotas-social-psychology-coronavirus/.

FRASER, Nancy. 2019. Mass Psychology of Crisis. Verkkodokumentti. https://publicseminar.org/2019/04/mass-psychology-of-crisis/

UUSI TESTAMENTTI 1870. Präntätty Englannin ja Ulkomaan Bibliasauran kustannuksella. Helsingistä, J. E. Trendellin ja pojan tykönä.

VOLKAN, Vamik. 2009. Large-group identity: 'Us and them' polarizations in the international arena. Psychoanalysis, Culture and Society, Vol 14. Issue 1, 4–15. 

 


Perjantai, Tammikuu 24, 2020, 22:33 | Ei kommentteja »

Sunnuntai, Tammikuu 19, 2020, 23:19 | Ei kommentteja »

Sibelius MonumentMusic has been utilized in hospitals in multiple ways; connecting to hospital culture, treatment and rehabilitation, and religion. From its early design, the purpose of music therapy has become more specific. Later forms of music therapy have acted as part of general hospital services. (Tynys 2016.) Modern Music therapy started in Finland as early as the 1960's, but modern Finnish music therapy was not organized until 1973. After this, music therapy began spread to several psychiatric hospitals, gradually becoming regular. (Alanko 1975; Kylmä, 1986; Lehtonen, Salo, Wirzenius, 1991; Kaskinen 2003.) Psychiatric services have undergone profound changes over the last few decades. Hospitals have been downsized or closed, and the treatment of patients has been handed from institutions to the community and general hospitals. (Tynys 2016.)

In earlier literature, the frame of reference on music therapy could be described as humanistic and behavioral; in the 80's it became more psychoanalytic. In the 1990's there were more and more influences from international development of psychiatric music therapy. The number of different frameworks increased, and clinical improvisation and the GIM method gained a foothold. Both of them are today well established methods in the field of music therapy. Clinical improvisation is a special form of musical interaction, while the GIM method focuses on musical imagery. Starting from the 2000's, many international theories and studies have increased their significance as background theories of Finnish music therapy. (Lehikoinen 1973, Lehtonen 1986, Ahonen 1993, Erkkilä 2010; 2012.) Finnish research has focused, for example, on the initial assessment of psychiatric patients (Ala-Ruona 2007), physioacoustic therapy, and music therapy for depressive patients in outpatient care (Erkkilä, Punkanen, Fachner, Ala-Ruona, Pöntiö, Tervaniemi, Vanhala & Gold. 2011).

The Social Insurance Institution of Finland (KELA) supports music therapy for young adults only, and there is also a possibility to receive music therapy as medical rehabilitation. However, there is positive research evidence on psychiatric music therapy for adults as well. Creativity still remains a human right. (Tynys 2016.)

References:

Ahonen, Heidi. 1993. Musiikki - sanaton kieli. Oy Finn Lectura Ab: Loimaa.

Alanko, Antti. 1975. Luovat terapiat. Kirjassa Kalle Achté, Pirkko Kilpiö, Liisa Ollikainen, Toivo Pihkanen, Irja Rantanen, Matti Rinne (toim.), Psykiatrinen kuntoutus. Toinen painos. WSOY: Porvoo. 189–194.

Ala-Ruona, Esa. 2007. Alkuarviointi kliinisenä käytäntönä psyykkisesti oireilevien asiakkaiden musiikkiterapiassa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopiston musiikin laitos.

Erkkilä, Jaakko. 2012. Musiikkiterapia masennuksen hoidossa. Suomen Lääkärilehti 21: 1656– 1661.

Erkkilä, Jaakko. 2010. Musiikkiterapia suomalaisen hoidon ja kuntoutuksen kentässä. Hoivapalvelut 4: 21–23.

Erkkilä, Jaakko., Punkanen, Marko., Fachner, Jörg., Ala-Ruona, Esa., Pöntiö, Inga., Tervaniemi, Mari., Vanhala, Mauno. & Gold, Christian. 2011. Individual music therapy for depression: randomised controlled trial. The British Journal of Psychiatry 199, 132–139.

Kaskinen, Mirja. 2003. Musiikkiterapian historiaa Suomessa: varhaisvuosia. Teoksessa Esa Ala- Ruona, Jaakko Erkkilä, Risto Jukkola ja Kimmo Lehtonen (toim.), Muistoissa Petri Lehikoinen 1940–2001. Jyväskylä: Suomen musiikkiterapiayhdistys. 69–87.

Kylmä, Juha. 1986. Musiikkiterapian nykytilanteen yleiskartoitus Suomen psykiatrisissa sairaaloissa ja kehitysvammaisten keskuslaitoksissa. Pro gradu -tutkielma. Kuopio: Kuopion yliopisto, Terveydenhuollon hallinnon laitos.

Lehikoinen, Petri. 1973. Parantava musiikki. Helsinki: Musiikki-Fazer.

Lehtonen, Kimmo, Juha Salo ja Eila-Sisko Wirzenius. 1991. Itsehoidosta ammattiin. Helsinki: Psykiatrian tutkimussäätiö.

Lehtonen, Kimmo. 1986. Musiikki psyykkisen työskentelyn edistäjänä. Väitöskirja. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta.

Tynys, Sami. 2016. "Musiikkia mielisairaalassa" – Musiikin ja musiikkiterapian merkitys historiallisesta näkökulmasta Suomen psykiatrisissa sairaaloissa. Musiikki 1: 63–91.


Sunnuntai, Tammikuu 12, 2020, 14:35 | Ei kommentteja »

Copyright (c) 2020 , All Rights Reserved. THERAPY SERVICE TYPHA

Written by Sami Tynys

Jealousy is closely related to fear of infidelity, anxiety about losing, and envy. In addition, it is often accompanied by shame, sadness, hopelessness and anger. As we know, jealousy has been dealt with a lot in the arts, for example in films, literature and music. The consequences of jealousy are often portrayed as tragedies in which at least one, both, or a third party also loses their lives. Jealousy has even been suspected as a cause of wars. The effects of jealousy have also led to terrible acts on a smaller scale. Infidelity has been severely punished in various cultures, and the need for loyalty may have continued even after the death of the spouse. Jealousy is a topic of interest because it touches and is something familiar, human. In this short text, I focus on the excessive jealousy in the relationship and how to address it through therapy.

 

"Don't be like this, be like I want"

In relationships, jealousy is often reflected in the control of one another, remembering only the aspects that are wanted and trying not to accept the other: "Don't be like this, why not be like this". This may apply to both sides of the jealousy. Jealousy is always an uncomfortable and painful feeling. Love relations, it is not a measure of the depth of affection, but rather it indicates the uncertainty of another party (Achté & Schakir 1980, 33). However, mild jealousy may even be experienced as a relationship enhancer. Suomalainen, Kokkonen and Pulkkinen (2004) found that the experience of men and women differed when studying the impact of jealousy on the quality of the relationship. Women experience jealousy more than men do. (Of course, this does not mean that men do not suffer from jealousy, but it may be, for example, that a man experiences woman's jealousy as an flattering aspect, it "strengthens" self-esteem.)

JEALOUSY TANGO

Lyrics:
Woe to me!
the jealousy I felt,
bitter jealousy
for all your disdains.
Woe to me!
the jealousy I felt,
ungrateful thorn
that you nailed in me.

I suffered, I speculated
what other lips will you kiss.
Why, why
do you give me such jealousy?
Upon recalling that I kissed
your lips I’m crying over you.


The art is needed because it is often difficult for us to express emotions. Art can make visible what we know in our minds and then it may be easier to recognize. At its worst, speechlessness and the
failure to find any means of expression can lead to violence.

"The motive for the killing in the Syrjäkari village was motivated by morbid jealousy" (Title in Kymen sanomat (Newspaper) on September 4, 2014)

The envy of Finns has been studied and it seems that we have our own jealous cultural traits (1). In addition, one could argue that the devastating consequences of jealousy - violent crime - are also partly explained by our excessive use of alcohol. Finnish men and women commit violence while intoxicated. First of all, it is not advisable to take at least intoxicants (under the guise of forgetting or relieving anxiety). It can be like a spark for the dry pile of leaves - so tho speak. Substance abuse also exacerbates the potential depression of the parties.

The birth of jealousy

According to psychoanalyst Kauko Vauhkonen (1980, 74), the following needs can be considered as prerequisites for jealousy: the need to love or like, the desire to own an object of love (sense of ownership), the demonstration of the love of the opposite, and the desire to maintain self-esteem. These emotions may be fully or partially conscious, but the more unconscious the emotions, the more difficult the problem is.

Lyrics:
I want a girl who will laugh for no one else
When I'm away, she puts her makeup on the shelf
When I'm away, she never leaves the house
I want a girl who laughs for no one else.
(Weezer: No one else.)

It is human to want to own one another completely. In mature relationships, however, the parties may also allow each other to separate. Living in symbiosis is part of the adolescent love, love and the relationship between mother and baby. Watching and chaining one is not one of the other's individual needs. At its worst, it is a perversion where one's own needs are also seen as the needs of the other, for example ”he wants me to control him”.

Lyrics:
Oh can’t you see, you belong to me. (The Police: Every breath you take.)

A well-balanced person dares to talk about jealousy when emotions arouse and sees the effects of his or her own actions in a relationship. At its most extreme, in psychotic jealousy, a person focuses comprehensively on observing others and accusing them of infidelity, often without realistic assessment of themselves or others. It can also be accompanied by delusions. Jealousy can also be accompanied by a complex, mutually invasive interpersonal relationship game that has evolved with both personal problems encountered in problematic areas of personality. Awareness of this is often beyond the reach of both, and would require therapeutic help from either side, or the end of a pathological relationship, or the abandonment of its sadomasochistic gratification. Also, remaining in a violent or abusive relationship is a problem that requires professional help.

Often, also in the "free relationship" relationship there are often a variety of primitive human defenses, such as the massive denial and the idealization of one's own needs at the expense of others. Free relationship is often a fairly transparent compensation attempt to cover up one's own problems.

Treatment

Family and couple therapies are a great help if you want to seek help together. Likewise, having their own individual therapy - with different therapists - can help with relationship problems. Individual therapy can also be helpful if you find yourself repeatedly encountering similar relationships throughout your life. Therapy may disappointment, and often ends up in interruption, if one part want’s only deal and talk about the problems of the absent party. Situation can be helped if patient is willing to explore his own mind and his own history of human relationships. Unfortunately, people who are most severely disturbed are often not treated, unaware of the problem, or unable to receive help. In the treatment of men who commit domestic violence, group therapy can be effective way (2).

As Vauhkonen shows (Ibid., 75-77), self-esteem has a high proportion of jealousy. Being aware of this is not always easy even with therapy. The jealous usually pays attention to emotional factors other than self-esteem. The more serious the problem of jealousy is, the greater its importance for self-esteem, but at the same time the less aware these problems are. We all know the story about the The Fox and the Grapes, which well describes the protective operations we do to achieve a sense of balance. Thus, the phenomena described above also involve the individual's attempt to regain his balance and how the individual feels shame and (narcissistic-) rage about shame because of this violation of the balance (more on this in later blogs). In Chinese, people are said to have swallowed vinegar when describing jealous people. In Finland we have expression: ”Having a Black socks” - for Jealousy (does not translate well).

Jealousy is intrinsically linked to one's ability to experience oneself and others. Many of the feelings of jealousy are behind our early experience and developmental history. Properly implemented psychotherapeutic treatment depends on these factors. Mild jealousy lowers self-esteem and can often be treated fairly quickly with therapy. Often, however, these feelings extend deeply into fragility, anxiety, and unconscious needs of self-worth. Shame in itself can be so massive that it slows down the progress of treatment.

In crisis situations, the best help can be found from a crisis therapist and, of course, from the police, or through a shelter. Psychotherapy is in place when the situation calms down and when the opportunity is found to begin to think more deeply about these problems. Jealousy is often dealt with during therapy, even if the therapy has started on from other goals. This is part of how jealousy affects us all, in one way or another.

The treatment of jealousy is often treated as a therapy by-product. Psychotherapy often focuses on improving self-esteem, thus reducing protection against loss of self-esteem or loss of self-esteem. As anxiety and mental pain ease, it gradually begins to realize that the partner is more of a self-sustainer than the actual object of mature love, much like the child needed by his parents. (Vauhkonen 1980b, 157.) Being aware of problems can help you see your partner with the new, more respectful eyes - not the Green one (Listen Pink Floyd - Green eyes).

 

(1) Find more (in Finnish) Achté & Schakir 1980.

(2) Look for more: Toikkanen 2009.

(3) Help in Finland: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/apua-uhreille-ja-tekijoille/

REFERENCES

Achté, Kalle & Schakir, Taina 1980. Mustasukkaisuus eri kulttuureissa. Teoksessa Kalle Achté ja Kauko Vauhkonen (toim.), Mustasukkaisuus. Psykiatrian tutkimussäätiö. Gummerus Oy, Jyväskylä.

Suomalainen, Susanna; Kokkonen, Marja & Pulkkinen, Lea 2004. Neuroottisuus ja mustasukkaisuus parisuhteen laadun heikentäjänä. Psykologia 39 (2004) : 5, 4.

Toikkanen, Ulla 2009. Parisuhdeväkivaltaan syyllistyneiden miesten ryhmissä opetellaan ottamaan vastuuta. Verkkodokumentti: <http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=7122/type=1>. Viitattu 21.8.2015. 

Vauhkonen, Kauko 1980a. Mustasukkaisuuden psykodynamiikka. Teoksessa Kalle Achté ja Kauko Vauhkonen (toim.), Mustasukkaisuus. Psykiatrian tutkimussäätiö. Gummerus Oy, Jyväskylä.

Vauhkonen, Kauko 1980b. Mustasukkaisuuden yksilöpsykoterapia. Teoksessa Kalle Achté ja Kauko Vauhkonen (toim.), Mustasukkaisuus. Psykiatrian tutkimussäätiö. Gummerus Oy, Jyväskylä.


Copyright (c) 2020 , All Rights Reserved. THERAPY SERVICE TYPHA


Perjantai, Marraskuu 8, 2019, 11:44 | Ei kommentteja »

TARVITAANKO AIVOTUTKIMUSTA PSYKOANALYYSISTA TAI MUSIIKKITERAPIASTA?

JOHDANTO

Tarvitaan, mutta miten villisti humanistisia ja luonnotieteellisiä tutkimustraditioita voidaan yhdistellä? Potilaille on voitava tarjota sellaista hoitoa, jonka vaikutuksia pystytään tieteellisesti osoittamaan toteen, näin voidaan erottautua uskomuksiin perustuvista hoidoista. Psykoterapioiden vaikuttavuudesta ei ole voitu osoittaa kovinkaan monia tekijöitä. Yksi näistä vaikuttavista tekijöistä on terapeuttisen suhteen laatu (esim. Wampold, 2001), joka on viimeaikoina saanut yhä enemmän painoarvoa. Toinen paljon tutkittu tekijä on työskentelyliitto, eli terapeuttinen allianssi. Kolmas tunnistettu vaikuttava tekijä on potilaan mielenterveyden häiriön vakavuuden vaikutus hoidon lopputulokseen. (Sandell, 1999.) Työskentelyliitto tarkoittaa toisaalta aivan eri asioita eri viitekehyksissä, joten termin käytössä tulisi olla tarkka (Tynys 2006). 

Musiikkiterapian alalta on saatu vaikuttavuus -kriteerit täyttävää tutkimusta eri aloilta, siten se ei ole huonommassa asemassa muihin psykoterapioihin nähden. Yleisesti voi todeta, että psykoterapeuttiset hoidot eivät ole tehottomia, mutta niiden vaikutuksia on vaikeampi mitata kuin esimerkiksi lääkehoitoa. Psykoterapeuttiset käsitteet on kuitenkin hyvä ymmärtää ajattelun ja työskentelyn apuvälineiksi, eikä tieteessä ei ole syytä lähteä todistelemaan, kuinka esimerkiksi transferenssi, tai transitionaalitila ”näkyy tai kuuluu tällä videolla aivan selvästi”. Tällaiset väitteet kuuluvat tieteessä pohdintaan. Terapeuttista työtä voi olla houkutus  myös ”brändätä” aivotutkimuksella (ks. lisää Talvitie 2009a). Musiikkiterapian historian tutkijan silmin tämä on toisaalta ymmärrettävää, koska musiikkiterapian tieteenala on kärsinyt pitkään tieteellisen tunnustuksen puutteesta kuten psykoanalyysikin. Auktoriteetteihin on vedottu aina. Jos tälle tielle kuitenkin lähdetään ei se juurikaan eroa tavoista, joissa sorrutaan elitismiin ja etnosentrisyyteen, kun halutaan nähdä vaikkapa Aristoteles psykiatrian, tai Platon musiikkiterapian "isänä".

En ole aivotutkimuksen asiantuntija ja tavoitteeni on lähinnä avata keskustelua aiheesta. Kaikilla tieteenaloilla on filosofiassa yhteinen perusta, mutta sieltä ei voi etsiä perusteluja omalle työlle. Sen sijaan filosofiasta voi löytyä ratkaisuja näille artikkelissani kuvatuille ongelmille. Jos psykologiset ongelmat nähdään psykiatriassakin pelkästään aivosairauksina on vaarana se, että potilaat lopettavat henkilökohtaisen vastuun kokemisen ongelmistaan. "Aivosairaat" potilaat eivät motivoidu enää yrittämään asioita mielenterveyden kohentamiseksi. (Tähkä 1997b.)


PSYKOANALYYSI - LUONNONTIEDETTÄ VAI IHMISTIEDETTÄ?

Freud oli ja halusi olla luonnontieteilijä ja oli saanut sen mukaisen koulutuksen. Aikana jolloin hän loi psykoanalyyttisen menetelmän, hän oli suhteessa potilaisiin hyvin humanistinen. Tarkoitan tällä sitä, että Freud kuunteli potilaita, antoi heidän sanomalleen merkityksen ja painoarvon, sekä antoi potilaidensa opettaa kuinka heitä pitäisi kuunnella ja lähestyä. Vaikka taustalla oli luonnontiede, johti tulkinta potilasta siis itsereflektioon. Nykyisin on analyytikkoja, jotka ovat kokonaan halunneet irtisanoutua luonnontieteellisestä näkemyksestä. He katsovat psykoanalyysin psykologian olevan puhtaasti hermeneuttinen ja/tai fenomenologinen. Molempia näkökulmia kuitenkin tarvitaan. Luonnontieteellinen näkökulma on johtanut toisaalta poispäin analyyttisesta viitekehyksestä, käyttäytymistieteisiin, oppimis- ja motivaatiopsykologiaan ja neurologisiksi teorioiksi. Typistynyt luonnontieteellinen näkemys voi johtaa potilaan manipulointiin ja kontrollointiin. (Lesche 1978.)

Rauhalan (1961) mukaan jyrkkää rajaa luonnontieteiden ja humanististen tieteiden välillä ei ole olemassa. Luonnontieteissä mittaamisella on paljon keskeisempi asema ja täsmällisempi sisältö. Vaikka tutkittaisiin kokemuksia ja uskomuksia, lopulta kaikki kuitenkin voidaan palauttaa luonnontieteellisiksi ilmiöiksi, koska maailma on biologinen esim. koostuu fysikaalis-kemiallisista prosesseista. Inhimillisiä ja kulttuurillisia ilmiöitä on kuitenkin hyödyllisempää tarkastella hienosyisemmällä tavalla. Työnjako on tarkoituksenmukainen - eikä arvovalta tai paremmuusjärjestystä tarvittaisi. Humanistisessa tiedossa ilmenee aina inhimillinen elämyksellinen kokemus. Koska psykoanalyyttinen viitekehys on ihmistiedettä ja koskee ihmisen kokemusmaailmaa, voidaan terapian kannalta hyödyllistä yleistietoa saada myös monilta muilta humanistisilta tiedonaloilta: kirjallisuudesta, musiikista, sosiologiasta, kulttuurin tutkimuksesta jne.

Lopulta psykoanalyyttinen perustehtävä on kuten Ikonen (2004) toteaa: ”tiedostaminen eli tietoisen itsehavainnon laajentaminen”. Asia monimutkaistuu koska terapiassa kävijä ei tiedä mitä etsiä havaintonsa kohteeksi, tiedostamattoman vuoksi tarvitaan terapeutin apua. Tutkitaan siis itsehavainnon esteitä ja sitä minkä havaitsemista niiden on tarkoitus estää. Tämän työskentelyn avulla sisäinen informaationkulku laajenee ja terapiassa kävijä huomaa tämän. Terapeutin sokeita pisteitä puolestaan vähentää hänen oma hoitonsa. (Ikonen 2004.)

Terapeutin mieli on Tähkän (1997) mukaan hänen ainoa tiedonlähteensä. Luonnontieteissä subjektiivisyytta vähennetään mittareilla, jotka sijoitetaan havainnoitsijan ja havainnoitavan välille. Lisäksi tehdään erilaisia asetelmia laboratorio-olosuhteissa, jotta havainnoitsijan objektiivisuus lisääntyisi. Lopulta nämäkin tapahtumat prosessoidaan havainnoitsijan mielessä. Luonnontieteilijä ei ole sen vähemmän riippuvainen omasta mielestään tutkimusinsturumenttina kuin terapeuttikaan. Luonnontieteilijä pyrkii sulkemaan pois henkilökohtaiset ja yleisinhimilliset motiivit ja merkitykset, jotta hän ei sijoittaisi havaintoihinsa henkilökohtaisia ja yleisiä arvostuksia. On taipumusta nähdä luonnontieteet ainoana oikeana tieteen edustajina. Toisen ihmisen havainnointi merkitsee hänen havainnoimistaan havainnoitsijan kokemusmaailmassa. Jos tätä rajoitetaan, voidaan havainnoitavasta kuvata rajallinen määrä asioita, lisäksi erilaiset viitekehykset ja etukäteisteoriat vielä kapeuttavat tätä näkemystä. Tuloksena on hajanaisia älyllisiä olettamuksia. Todellinen tutustuminen toiseen yksilöön voidaan saavuttaa vain antautumalla hänen kanssaan kokemukselliseen vuorovaikutukseen. (Tähkä 1997, 223–285.)


NEUROPSYKOANALYYSI

”Neuropsykoanalyysi edustaa uutta paradigmaa psykoanalyysin kentässä, ”uutta” merkitysyhteyttä, joka on kasvanut noin kahden-, kolmenkymmenen, mutta eritoten viimeisten noin viidentoista vuoden aikana. Se on myös yhdysvaltalaisen tieteellisen aikakauslehden nimi, lehden jota toimittavat Mark Solms ja Edward Nersessian. (Levin 2005.)”

Schoren (2008) mukaan viimeisten kymmenen vuoden aikana on saavutettu merkittäviä edistysaskelia sekä aivojen neurobiologisessa tutkimuksessa, että mielen psykoanalyyttisessa tutkimuksessa. Neuropsykoanalyysi pyrkii rikastamaan vastavuoroista tietoa molempien tieteenalojen välillä. Kyse on siis biologisten ja psykologisten tieteiden vuoropuhelusta ja näiden läheisen suhteen kehittymisestä.

Freud perusti psykoseksuaalisen teoriansa hermoston kypsymisen vaiheisiin, jotka olemme oppineet tuntemaan mm. oraali- ja anaalivaiheena. Freudin jälkeen monet psykoanalyytikot ovat laajentaneet näitä teorioita mm. lapsilla tehtyjen tutkimusten avulla. Doidgen (2007) mukaan tiedemiehenä Freud pohti aivomuutosten mahdollisuutta aikana jolloin sitä ei mitenkään voinut vielä mitata, myös vapaan assosiaation menetelmä juontaa näihin pohdintoihin. Myöhemmin hän esitti, että tulkinnan avulla voitaisiin yhdistää näitä sattumanvaraisia mielen harhailuja, jolloin syntyisi uusia yhteyksiä asioiden välille ja niistä tulisi tietoisia. Toinen hänen oivalluksensa koski sitä, että vaikeat tapahtumat pyrkivät muokkautumaan mielessä moneen kertaan ja niiden alkuperä muuttuu siten tunnistamattomaksi (ks. lisää Doidge 2007). Yli sata vuotta myöhemmin on yritetty näiden oivallusten vahvistamista aivotutkimuksen keinoin. 

Doidge (2007) on kirjoittanut aivojen plastisuudesta psykoanalyyttiseen terapiaan liittyen. Hänen mukaansa psykiatri ja tutkija Eric Kandel osoitti ensimmäisenä, että kun opimme niin aivoissamme tapahtuu uusien yhteyksien laajenemista ja vahvistumista. Kandel osoitti, että kun muodostamme pitkäaikaisia muistoja, neuronit muuttavat jopa muotoaan ja syntyy uusia yhteyksiä niiden välille. Hän sai työstään Nobelin palkinnon vuonna 2000. Kandelin (Doidge 2007) arvio oli, että psykoterapiassa muutos, uuden oppiminen, tapahtuu juuri synnyttäen uusia yhteyksiä ja rakenteellisia muutoksia aivoissa. 

Kun kuulin itse ensimmäisen kerran neuropsykoanalyysista, tapahtui se professori Veikko Aalbergin luennolla Tammiharjun sairaalassa. Elettiin 1990 -luvun loppua ja hän toimi tuolloin meillä nuorisopsykiatriassa myös työnohjaajana. Muistan vieläkin esimerkin jolla hän kuvasi äidin vuorovaikutuksen merkitystä vauvalle. Jos ajatellaan, että vastasyntyneen aivot olisivat kuin rivistö vielä sammuksissa olevia hehkulamppuja, tarvitaan vuorovaikutusuhde äitiin joka vähitellen saa nämä lamput syttymään. Äiti tavallaan herättää lapsen henkiin. Psykoanalyyttinen tutkimus on jo aiemmin havainnut, että vuorovaikutus on ensimmäisenä elinvuonna elintärkeä (Spitz 1975).

Ihmislapsella on havaittu olevan tiettyjä kriittisiä kausia, jolloin alamme ymmärtää esimerkiksi kasvojen ilmaisua ja toisaalta äidin ja lapsen välinen vuorovaikutus edistää lapsen kehittymistä. On havaittu että fysiologisesta kokemisesta alkaa vähitellen erottua minuus, vaikka sen alkua ei varmasti voida osoittaa. Johannes Lehtonen (1992) on useassa yhteydessä kirjoittanut ruumisminästä. Ruumisminä on varhaisempaa perua kuin ruumiinkuva ja sillä tarkoitetaan, vauvan ensimmäisten elämysten maailmaan sijoittuvaa kokemisen tapaa. Ruumisminä voi näyttäytyä terapiatunneilla unien käsittelyn yhteydessä. On mielenkiintoista, että vastaavia ruumisminän kokemuksia voi liittyä myös separaatioon eli erotilanteisiin tai eroahdistukseen. Minuuden syvempi perusta syntyykin jo ennen kuin ns. transitionaalimaailma voi kehittyä, joka on luovuusterapeuteille tuttu winnicottilainen käsite. Vauvan ensimmäinen suhde maailmaan on vahvasti psykofyysinen. On vaikea osoittaa tarkkaan, että milloin fyysinen alkaa muuttua psyykkiseksi, mutta nämä molemmat puolet osallistuvat tähän prosessiin.

Analyyttinen psykoterapia on nimenomaan yritystä käynnistää uudelleen potilaan varhaisissa kehityksellisissä vuorovaikutuksissa pysähtynyt ja vääristynyt kehitys uudessa vuorovaikutuksessa (Tähkä 1997b, 2096).  

KRITIIKKIÄ

Neuropsykoanalyysin ideana on siis aivotutkimuksen hyödyntäminen ja vuoropuhelu tieteiden välillä. Monet terapeutit kertovat hyödyntävänsä näitä havaintoja käytännön työssä. Perehtyneisyys aivotutkimukseen ei ole menestyksekkään psykoterapeuttisen työskentelyn edellytys. On tärkeä huomata, että psykoanalyysin ja aivotutkimuksen metafyysiset taustaoletukset ovat jyrkässä ristiriidassa. Monet ilmiöt ovat mittalaitteiden tavoittamattomissa. On myös arvoitus, miksi psykoanalyysin ja aivotutkimuksen liitosta, neuropsykoanalyysistä, pitäisi seurata jotain merkityksellistä. (Talvitie 2009b.) 

  • Tiedostamaton prosessointi on voitu paikallistaa kognitiivisen neurotieteen avulla (implisiittinen muisti, proseduraalinen tieto ja tietoisuuden ulkopuolinen tieto - tacit knowledge). Tähän tutkimukseen viitataan neuropsykoanalyysissa usein, mutta mutta kieltäydytään kuitenkin ottamasta sitä tosissaan.
  • Omia tieteellisyyden kriteerejä ei toisaalta voi alkaa räätälöidä, vaan sitä on tehtävä suhteessa muihin samojen ongelmien kanssa painiskeleviin tutkimusperinteisiin (muut koulukunnat, psykiatria (biologinen).
  • Terapeutit eivät tee työtään laboratorioympäristössä ja työ muistuttaa lähinnä käsityöläisyyttä esimerkiksi terapeutin tekemien valintojen suhteen (interventiot).
  • Manuaaleja voidaan käyttää, mutta todellisuus on niin monimuotoinen etteivät ne voi ennustaa terapian lopputulosta.
  • Terapeutti toimii olosuhteissa, joissa empiirisen tutkimuksen tuottamasta tilastollisesta tiedosta on vain rajatusti hyötyä.(Talvitie 2009a.)


MUSIIKKI JA AIVOTUTKIMUS

Musiikin vaikutus aivoihin näkyy aivotutkimuksen avulla. Tutkimustyö on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut valtavasti. Vuosina 1998–2008 julkaistiin vain neljä EBM standardit täyttävää tutkimusta, kun vuosina 2009–2019 niitä on julkaistu jo 185 (Levitin 2019). Musiikkiterapian kannalta on tietysti kiinnostavampaa se, että kuinka näitä vaikutuksia voidaan soveltaa ja mitkä vaikutuksista voisivat saada aikaan pysyviä muutoksia. 

Sihvosen, Leon, Särkämön ja Soinilan (2014) mukaan aivoja vaurioittaneiden sairauksien kuntoutus perustuu säästyneiden neuronien käynnistämään synapsien uudismuodostukseen. Vaikuttaa siltä, että musiikilla olisi muitakin merkityksiä kuntoutuksessa kuin vain motivaatiotekijöitä. Musiikki itsessään aktivoi aivoja laaja-alaisesti, mikä puolestaan edistää hermoverkostojen korjautumista. On havaittu, että:

  • Musiikin kuuntelun lisääminen tavanomaiseen kuntoutukseen tehostaa Parkinson- ja aivohalvauspotilaiden motoriikan säätelyä
  • Nopeuttaa aivohalvauksen jälkeisen puhehäiriön ja kognitiivisten vaurioiden paranemista
  • Vähentää dementiapotilaiden käytöshäiriöitä
  • Musiikki lisää keskittymiskykyä, nostaa mielialaa, vähentää sekavuutta ja ahdistuneisuutta sekä parantaa muistin toimintaa
  • Musiikin kuuntelu näkyy myös aivojen rakennemuutoksina
  • Musiikin vaikutus perustuu fysiologisen stressin ja masennuksen vähenemiseen, motoriikan tahdistukseen, aivojen rakenteelliseen muovautumiseen ja dopamiinivälitteisen mesolimbisen järjestelmän aktivoitumiseen
  • Musiikin kuntouttava vaikutus ei riipu aiemmasta musiikin harrastuksesta
  • Aivoinfarktipotilailla vaikutukset voidaan todeta vielä kuuden kuukauden kuluttua

(Sihvonen, Leo, Särkämö & Soinila, 2014.)

 

MUSIIKKI MUSIIKKITERAPIAN VÄLINEENÄ JA VAIKUTTAVANA TEKIJÄNÄ 

Edellä esitetyn perusteella musiikki on hyvä lisä monen potilaan kuntoutuksessa. Musiikkiterapiaa sovelletaan nykysin niin monenlaisten kohderyhmien kanssa ja monesta viitekehyksestä käsin, että sen tarkka määrittely on käynyt vaikeaksi. Musiikkiterapialla voidaan tarkoittaa ”Music in Medicine” -tyyppistä toimintaa, jossa musiikki esimerkiksi voi toimia aivovammasta toipuvan kuntoutuksessa.  Tämä on puolestaan hyvin kaukana psykoterapeuttisesti toteutetusta musiikkiterapiasta, vähän kuin vertaisi psykoterapiaa ja puheterapiaa toisiinsa. Musiikkia käytetäänkin kuntoutuksessa myös puheterapian apuna, jolla on menestyksekkäästi voitu palauttaa potilaan puhekyky. On vaikeampaa erottaa, että perustuuko musiikin vaikutus motivoiviin tekijöihin, vai musiikin kykyyn stimuloida aivoalueita muodostamaan uusia yhteyksiä. Ilman kuntouttajan apua kuntoutuja ei jaksa riittävän pitkäjänteisesti harjoitella kuntoutukseen liittyviä harjoitteita, musiikki voi auttaa tässä. Tunnettu laulajatar Melody Gardot on varmaankin musiikin alalla tullut tunnetuimmaksi selviytymistarinastaan, kun hänen kuntoutuksessaan hyödynnettiin hänen musikaalisuuttaan ja hän sai takaisin puhekykynsä, ja sen ohella uuden upean ammattiuran. Voitaneen olettaa, että myös persoonallisilla tekijöillä on kuntoutuksen lopputuloksen kannalta suuri merkitys.

Fysioakustinen hoito

Vielä aloittaessani musiikkiterapeutin uraa oli fysioakustinen hoito lähinnä musiikkiterapian biologis-neurologista soveltamista Suomessa. Kyseinen hoito on aina mietityttänyt minua, enkä ole käyttänyt sitä työssäni. Syyt liittyvät potilasainekseen jonka parissa olen työskennellyt, sekä työskentelytapoihini joissa korostuvat katsekontakti ja psykologinen eteneminen pinnalta syvemmälle, potilaan tahdissa.  Olen itse kokeillut tuolia ja ymmärrän, että sillä voi olla monia myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja terveyteen. Keskusteluissa kollegoiden kanssa olen käsittänyt, että fysioakustisen menetelmän vaikutuksen mekanismia on ollut vaikea osoittaa toteen. Ruumiseen kohdistettu akustinen stimulaatio (vibraatio) aktivoi ruumista ja tämä puoli on varmaan helpompi osoittaa tieteen keinoin. Vibroakustisella hoidolla on hoidettu menestyksekkäästi kroonista kipua ja on voitu parantaa asiakkaiden unen laatua (Campbell 2019). Vaikutus aivoihin on jäänyt käsittääkseni tieteellisesti todentamatta (ns. Thalamusteoria, ks. Ahonen 1993, 47–48). Jos taas puhutaan fysioakustisesta menetelmästä, ei vain välineestä, täytyy siihen lukea mukaan myös hoitosuhde. Jälleen ollaan tilanteessa, jossa potilaan kokemus on mitattavissa laaduin, mutta ei määrällisin keinoin. Ehkä hieman yllättäen vibroakustisen hoidon alkuperä on jossain määrin humanistinen. Goukin (2001) mukaan psykiatri Ira Altshuler (jolta myös Petri Lehikoinen omaksui ajatuksia musiikkiterapiaan) etsi kyllä luonnontieteellisiä näyttöjä teorioilleen (värähtelyn merkitys, ISO-prinsiippi), mutta teoriat ovat olleet vahvasti kallellaan ihmistieteisiin ja jopa aikanaan vallinneisiin holistisiin virtauksiin. Pitäisin potilaiden myönteisiä kokemuksia yhtenä perusteena fyisoakustiselle hoidolle ja tutkimustuloksiakin on viime aikoina saatu.

Musiikkiterapia ja aivot - puhehoidoista kommunikaatioon

Nykysin on siis osoitettu musiikin laajempia yhteyksiä aivotoimintaan ja näitä tuloksia on otettu mukaan musiikkiterapian teorianmuodostukseen. Thautin, McIntoshin ja Hoembergin (2016) mukaan musiikkiterapian rooli on muuttunut 1990 -luvulta lähtien, koska on saatu uusia tutkimustuloksia musiikin vaikutuksista aivoihin. Uusin tekniikka on mahdollistanut aivoalueiden havainnoinnin elävissä tilanteissa, joissa esimerkiksi musiikkia tuotetaan. Näin saadaan siis tuloksia, joilla voidaan osoittaa musiikin yhteyksiä yleiseen hyvinvointiin (ks. lisää kyseisestä kirjasta).

Miksi neuropsykoanalyysi on erityisen kiinnostavaa musiikkiterapeutin kannalta? Schore (2008) on kirjoittanut aivopuoliskojen ja implisiittisten sekä eksplisiittisten prosessien merkityksestä terapiassa. Näissä teorioissa on yhtymäkohtia musiikin käyttöön terapian välineenä. Psykoterapiassa ja -analyysissa keskitytään liiaksi vasemman aivopuoliskon toimintoihin ja verbaaliterapioissa pitäisikin kiinnittää enemmän huomiota ikään kuin musiikkiin sanojen takana. Oikea aivopuolisko on tärkeä myös äidin ja vauvan välisessä vuorovaikutuksessa. Vasen aivopuolisko ei suinkaan ole hyödytön, vaan tietoinen mieli on yhtälailla prosessissa tärkeä. Oikean aivopuoliskon viestit vaikuttavat heijastelevan lisäksi terapeutin persoonallisuutta, enemmän kuin kielellinen sanoittaminen. Musiikkiterapeutti voi hyödyntää musiikkia kuntoutuksessa aktivoiden molempia aivopuoliskoja. Onhan melodis-harmoonisen tunneyhteyden arvioitu sijaitsevan (oikeakätisillä) juuri oikealla puolella, kun taas musiikin rytminen elementti olisi vasemmalla (ks. Ahonen 1993, 53). Edellä kuvatut ilmiöt eivät sinänsä ole uusia. Ahonen (1993, 49–56) on koonnut musiikin fysiologisia vaikutuksia historiasta nykypäivään, joista voi todeta että musiikin mahdollisuudet vaurioituneiden aivojen ja aivosairauksien kuntoutuksessa on tunnistettu jo 1980 -luvulla. Näissä yhteyksissä on jo tutkittu aivopuoliskojen erilaisia tehtäviä.

Useissa tutkimuksissa (esim. Tsay 2013) on havaittu, että visuaalinen havaitseminen saattaa kuitenkin olla tunnepuolella auditiivista havaitsemista voimakkaampi elementti. Arveluna voisi esittää näiden tutkimusten tulosten tukevan ajatusta, ettei potilaalta tulisi ottaa pois katsekontaktia terapeuttiin (esim. Tähkä 1997a), ei myöskään musiikkiterapian erilaisten menetelmien yhteydessä (Tynys 2012). Niin sanottua peilausta (mirroring) - joka liittyy havaintoihin äidin ja lapsen välisestä varhaisesta vuorovaikutuksesta -  voidaan tehdä musiikkiterapiassa myös soittaen, mutta sen keskiössä ovat silmät, kasvot ja ruumiin kieli. Lisäksi on tunnistettu useita musiikin havaitsemiseen vaikuttavia tekijöitä kuten liikkuminen, kulttuuriset tekijät jne. Täytyy huomioida myös harjaantuneisuutta, ammattilainen kuulee eri asioita kuin noviisi (ks. esim. Deutsch 1991). Aivotutkimus voi tarjota meille uutta ja/tai vahvistavaa tietoa.

Edellä esitetyn viesti meille terapeuteille on melko selkeä,      psykoterapian vaikutus ei olennaisesti ole perinteisessä ”puhehoito” menetelmässä vaan kyse olisikin enemmän ”viestivästä hoidosta”. Nämäkään havainnot eivät sinänsä ole uusia psykoanalyyttisessa viitekehyksessä, näin usein ajatellaankin moderneissa ei-tulkintaan painottavissa psykoterapioissa, kuten vaikeampien mielenterveyden häiriöiden terapioissa. (Schore 2008.)

Musiikkiterapian varhaisista teorioista lähtien on musiikin vaikutuksia haluttu paikantaa aivoissa. Muutos on välttämätön ja maailma ympärillämme muuttuu. Muutospaineista huolimatta muut ammattiryhmät eivät saisi alkaa määritellä työn reunaehtoja. On pakko yrittää rakentaa tieteellisiä asetelmia, joissa kaikki mittaustulosta häiritsevät tekijät olisi huomioitu. Musiikin aivotutkimus on vaikeaa jopa laboratoriossa, voi vain kuvitella tutkimustyön haasteita aidoissa käytännön tilanteissa. Musiikin vaikutuksia aivoihin ei voi suoraan rinnastaa musiikkiterapian vaikutuksiin, vaan tasapuolisesti tulisi painottaa vuorovaikutustutkimuksen merkitystä terapiaprosessissa. Aivotutkimus edustaa kognitiivisia tieteitä puhtaimillaan ja musiikkiterapia voi hyödyntää niitä, valtaosa musiikkiterapiasta edustaa kuitenkin humanistisia tieteitä kuten psykoterapiakin.


FILOSOFIASTA ONGELMAN RATKAISU?

Terapeuttinen suhde määritellään musiikkiterapiaan kuuluvaksi, siksi musiikkiterapia ei voi olla sitä, että ihminen suljetaan yksin huoneeseen jossa hän kuuntelee musiikkia ja kävelee ulos terveysvaikutukset saatuaan. Terapeuttista suhdetta koskevat samat ongelmat mitä pohdin psykoterapian ja psykoanalyysin suhteen. Ilmiöitä on ja tehoa on, mutta ilmiöiden olemassaoloa on vaikeampi osoittaa. Jos taas aivotutkimuksella todistellaan jo aiemmin havaittuja musiikkiterapian vaikutuksia uudella teknologialla, mennäänkö silloin ”takapuoli edellä puuhun”? Mitä haasteita kohdataan?  Onko taustafilosofia näiden tieteiden välillä yhdistämätön? Kadotetaanko potilastyöstä jotakin olennaista jos teknologia alkaa ohjata tiedettä? Onko vaarana jopa potilaiden manipulointi, jossa on viime vuosisadan alun moraalisen hoidon piirteitä; terve asiantuntija alkaa tietää mikä on potilaan parhaaksi ja osaa antaa sairaalle vaikuttavaa hoitoa?

Ongelman ratkaisu voisi löytyä filosofiasta. Kuten Ahonen (1993) on todennut, filosofia on sitä että valotetaan saman asian eri puolia. Tavoitteena ei ole myöskään kyselemisen tarpeen lopettaminen. Tulokset, määritelmät ja vastaukset puolestaan kuuluvat tieteen tekemiseen. Lehtonen (1999) on todennut, että vaikka filosofian tulisi olla hyödyllistä - esimerkiksi tehostaa ja helpottaa inhimillistä toimintaa - se ei silti ole vain hyötyajattelua. Filosofinen tieto ei voi edustaa manipulaatiota eli meille edullista suuntaa, vaan tietoisuutta. Ammatillisen filosofian tulisikin pitää sisällään nämä kolme periaatetta:

1) Problematisointi eli kyseenalaistaminen (myös oman toiminnan kyseenalaistaminen),

2) Argumentointi: etsimme kunnollisia perusteita toiminnalle (opinkappale ei riitä siihen) ja

3) Eksplikointi: Selkeän kielen ja käsitteiden käyttäminen (jota kaikkien on mahdollista ymmärtää). Potilaiden ja asiakkaiden, sekä omaisten tulee ymmärtää omaa kohteluaan. (Lehtonen 1999.)

Muutospaineita voi tulla ammattialan sisältä ja ulkoa, hyviä käytäntöjä täytyisi pyrkiä myös säilyttämään. Tähkä (1997b) on todennut, että psykiatrian luonteen vuoksi siihen kohdistetut toiveet ja odotukset ovat aina epärealistisia. Odotusten toteutumatta jääminen kuitenkin siirtää samat odotukset toista ajattelu- ja lähestymistapaa koskeviksi. 

©Terapiapalvelu Typha

Kirjoittaja toimii aikuisten psykoanalyyttisena psykoterapeuttina (YET) ja on taustaltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja on toiminut sairaalapsykiatriassa ja avohoidossa myös koulutettuna musiikkiterapeuttina. Hän valmistelee myös väitöstutkimusta Jyväskylän yliopistossa, suomalaisen musiikkiterapian historiasta aikuispsykiatriassa.

Neuropsykoanalyysista lisätietoa löydät tämän linkin kautta: https://npsa-association.org - sivulla on myös videoita aiheesta.

 

 LÄHTEET
AHONEN, Heidi. 1993. Musiikki sanaton kieli. Loimaa: Oy Finn Lectura Ab. 67–100.

CAMPBELL, ELSA A. 2019. Vibroacoustic treatment and self-care for managing the chronic pain experience: An operational model. Väitöskirja. Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitos.

DEUTSCH, Diana. 1991. The Tritone Paradox: An Influence of Language on Music Perception. Music Perception, 8, 335–347.

DOIDGE, Norman. 2007. The Brain That Changes itself. Penguin Books.

GOUK, Penelope. 2001. Objective Science or Just a Metaphor? The "ISO" Principle of Ira Altshuler. Nordic Journal of Music Therapy 10 (1), 65–68.

IKONEN, Pentti. 2004. Ajatuksia siitä miten lähestyä tiedostamatonta. Teoksessa Psykoanalyyttisia tutkielmia 2. Helsinki: Nuorisopsykoterapia-säätiö.

LEHTONEN, Johannes. 1992. Ruumisminän alkuperästä ja luonteesta. Kirjassa Anneli Hautala, Raimo Hyttinen, Camilla Krogius ja Timo Niemi (toim.), Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä 1. Helsinki: Nuorisopsykoterapia -säätiö.

LEHTONEN, Kimmo. 1999. Quo vadis musiikkiterapia? - Musiikkiterapian kehittämishaasteita filosofisen ajattelun valossa. Teoksessa Jaakko Erkkilä ja Kimmo Lehtonen (toim.), Musiikkiterapian monet kasvot. SMTY.

LESCHE, Carl. 1978. Psykoanalyysin tieteenteoriaa. Teoksessa Yrjö Alanen ja Veikko Tähkä (toim.), Psykoanalyysin ja psykoterapian suuntauksia. Espoo: Prisma-tietokirjasto.

LEVIN, Fred M. 2005. Neuropsykoanalyysi kliinisessä potilastyössä. Suomentanut Tuomo Välkki. Psykoterapia, 24(3), 154—167

LEVITIN, Daniel Joseph. 2019. Medicine's Melodies: Music, Health and Well-Being. Music and Medicine Vol 11, No. 4, 

RAUHALA, Lauri. 1961. Mitä psykoterapia on ja kuka sitä tekee? Syvyyspsykologinen sarja 1. Jyväskylä: Gummerus.

SANDELL, Rolf. 1999. Mitä tutkimus ei opeta psykoterapiasta? Suomennos Ilpo Vilkkumaa. Kuntoutus 2, 12–21.

SCHORE, Allan N. 2008. Neuropsykoanalyyttinen näkökulma. Psykoterapia, 27(1), 2—18

SIHVONEN, A. J., LEO, V., SÄRKÄMÖ, T., & SOINILA, S. (2014). Musiikin vaikuttavuus aivojen kuntoutuksessa. Duodecim, 130(18), 1852-1860.

SPITZ, René. 1975. Elämän ensimmäinen vuosi. Jyväskylä: Gummerus.

TALVITIE, Vesa. 2009a. Psykoanalyysin tieteenfilosofiasta ja sen ”brändin” tieteellisyydestä. Psykoterapia, 28(4), 364—373.

TALVITIE, Vesa. 2009b. Reduktionismi, ”unobservables” ja 1800-luvun metafysiikka – luurangoista neuropsykoanalyysin kaapissa. Psykoanalyyttinen psykoterapia nro 5, 27–34.

THAUT, Michael H., Gerald C. McIntosh & Volker Hoemberg. 2016. Neurologic Music Therapy: From Social Science to Neuroscience. Teoksessa Michael H. Thaut ja Volker Hoemberg (toim.), Handbook of Neurologic Music Therapy. 2nd edition. Oxford University Press.

TSAY, Chia-Jung. 2013. Sight over sound in the judgment of music performance. Proceedings of the National Academy of Sciences. Verkkodokumentti. Viitattu 10.11.2019.<https://www.pnas.org/content/pnas/110/36/14580.full.pdf>.

TYNYS, S. 2012. Rajatilapotilaiden musiikkiterapiasta, osa I ja osa II. Musiikkiterapia, 27 (1–2).

TYNYS, Sami. 2006. Skitsofreniapotilaan alkuarviointi musiikkiterapiassa - Joustavan yhteistyön saavuttaminen. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston musiikin laitos.

TÄHKÄ, Veikko. 1997a. Mielen rakentuminen ja psykoanalyttinen hoitaminen. Toinen painos. Juva: WSOY.

TÄHKÄ, Veikko. 1997b. Psykoanalyyttinen psykoterapia nykyajan lääketieteessä. Suomen lääkärilehti 17, 2093–2099.

WAMPOLD, Bruce 2001. The Great Psychotherapy Debate. Routledge.

 




THERAPY SERVICE TYPHA - BLOG

Texts in English and in Finnish - Scroll down
About Therapy, Psychoanalysis, Music, Culture, Psychiatry and History
Please do not quote without permission - You can comment and link the text to your friends and colleague
Copyright (c)2017, All Rights Reserved. Y-tunnus: 2534528-3